Vielä yksi kynsipostaus mahtuu tähän viikkoon. Tällä kertaa vuorossa kesäisen koralliset kynnet kultaisilla koristeluilla.
Category: Kynnet
Delush Polish – Hip Hip Vacay
Tänään esillä lakka uudesta Delush Polish Life’s a Beach kesän 2015 kokoelmasta. Tämä on Hip Hip Vacay, maidonvaalea crelly neon glitterillä ja mukana on myös isoja pyöreitä laventelin värisiä glittereitä. Koostumus tässä lakassa on lähes täydellinen. (lisää…)
Lyhyemmät kynnet ja vihertävä lakkaus
Onnistuin katkaisemaan kynnen kuvauskädestäni :( Viime kerrasta olikin jo kuukausia aikaa. Olen kyllä napsauttanut kulmia ja kynsiä poikki muutaman kerran oikeasta kädestä, mutta vasen on pysynyt kunnossa jo pitkän aikaa. Nyt kuitenkin lipsautin käteni autonovenkahvasta ja siinähän samalla lähti etusormen kynnestä kunnon kappale irti. Pahemminkin olisi tietysti voinut käydä ja nyt pystyin vielä jättämään jonkin verran pituutta kynsiin. Minun silmääni nämä ovat kuitenkin hitusen liian lyhyet ja näyttävät ihan töpöiltä. No onneksi kynnet kasvavat nopeasti takaisin kunhan olen varovainen enkä katko enää enempää.
Päätin sitten piristää töpökynsien ilmettä raikkaalla lakkauksella. Tämä oli tosi helppo ja nopea manikyyri. Pääsin myös käyttämään uutta ihanaa F.U.N. Lacquer Legendiä (limited edition) ja Essien kauniita kevätsävyjä.
Kuukauden suosikit: kesäkuu
Tänään olisi vuorossa ensimmäinen ”Kuukauden suosikit” -postaukseni. Tulevaisuudessa minun on tarkoitus kuvata aina kuukauden suosikit video, mutta nyt en ole vielä ihan valmis alkamaan noiden videoiden tekoa, joten menköön nämä kesäkuun suosikit ihan näin tavallisena postauksena. Näissä esittelen siis muutaman tuotteen joista olen edellisen kuukauden aikana tykännyt erityisen paljon ja joita on tullut käytettyä enemmänkin. Osa tuotteista voi olla jo blogissa aiemmin nähtyjä, mutta ne ovat niin hyviä, että ansaitsevat uuden maininnan. Osa on tuotteita joista en ole aiemmin puhunut, mutta ne ovat kuitenkin säännöllisessä käytössä ja haluan niitä näin pikaisesti esitellä.
Tässä siis muutamia kesäkuun suosikkeja:
piCture pOlish – Wisteria (Reborn)
Oi ihana piCture pOlish ja Wisteria, täydellinen vaaleanvioletti creme. Rakastan tälläisiä sävyjä! Tämä on yhtä aikaa sekä pehmeän vaalea, että kirkas ja sopii hyvin ihonsävyyni.
Avon Magic Effects Mineral Crush – Rose Quartz
Tänään näytillä kaunis ja laadukas tekstuurilakka. Tämä on Avon Magic Effects Mineral Crush lakka sävyssä Rose Quartz. Tämä on itseasiassa ensimmäinen Avon lakkani ja aiheutti kyllä pienen himon ostaa lisää näitä tekstuureja. Itse en tiedä Avonilta tilaamisesta vielä mitään, mutta Nonnulan Jonna osaa varmasti tarvittaessa auttaa.
Essie Ridge Filling Base Coat aluslakka
Essie Nourish Me hoitolakkaa ei ole enää myynnissä, joten tarvitsin uuden hoito/aluslakan Stuck On Blu! aluslakkani alle. Kyllä, 99% manikyyreistäni käytän kahta aluslakkaa. Ensimmäisen aluslakan pitää olla ominaisuuksiltaan hoitava eikä se saa olla kynsiä kovettava. Kynteni kaipaavat enemmän hoitoa sekä kosteutusta ja kynnenkovettajat saavat ne liuskottumaan ja katkeilemaan. Koska Nourish Me aluslakkaa ei enää ole, Essie Suomi suositteli minulle Ridge Filling base coat aluslakkaa sen tilalle.
.
Jindie Nails – She’s a Brick House
Kivaa maanantaita. Tänään olisi näytillä taas Jindie Nails lakka ja tällä kertaa se on She’s a Brick House.
This is a burnt orange super squishy jelly loaded with orange, red, gold and silver metallic and holographic circles, hex and shimmer.
Glisten & Glow – Clubbin’ Teal Dawn (Heinäkuun A Box, Indied)
Tänään näytillä lakka joka on saatavilla ainoastaan osana heinäkuun A Box, Indied kynsilakkaboksia joka tulee myyntiin Llarowe nettikauppaan. Tämä on siis Glisten & Glow Clubbin’ Teal Dawn, joka on luonnollisesti tealin värinen linear hololakka.
IDUN Minerals Nail Polish – Agat
Turkumiitin goodiebagista löytyi IDUN Mineralsin kynsilakka Agat sävyssä. IDUN Minerals olikin minulle ihan uusi tuttavuus. Blogeissa olen tuotteita nähnyt, mutta en itse ole aiemmin kokeillut. Kyseessä on siis ruotsalainen mineraalimeikki sarja jonka tuotteista voit lukea lisää heidän nettisivuiltaan.
IDUN Mineralsin kynsilakat ovat koostumukseltaan 5-Free ja tällä hetkellä sävyjä löytyy 13 kappaletta ja lisäksi sarjalla on alus- ja päällyslakka. Pullon suuri korkki irtoaa helposti paljastaen pienemmän pyöreän korkin josta on helppo pitää kiinni.