Tämän vuoden ensimmäinen ColourPop tilaukseni saapui perille viime viikolla. Tykkään ColourPopin kimaltelevista luomiväreistä, mattasävyt jätän aika pitkälti nykyään tilaamatta. Huulipunat ovat hinta-laatusuhteeltaan myös aivan loistavia, joten ei ole kovinkaan yllättävää, että niitäkin tähän tilaukseen tuli taas otettua mukaan.
(lisää…)

Tag: Luomiväri
Ensimmäinen ColourPop tilaukseni
Viime aikoina ColourPopin ihania meikkejä on tullut näkökenttääni YouTubessa, Instagramissa ja Snapchatissa niin paljon, että pakkohan niitä oli itsekin päästä kokeilemaan. Tein siis pienen koetilauksen ja nyt olen minäkin aivan ihastunut merkin tuotteisiin. Tällä viikolla myyntiin tulevat uudet Ultra Matte Lip liquid lipstickit pakottavat kyllä tekemään uuden tilauksen ja pian. Myös luomivärejä on aika monta himotuslistalla.
Mitä siis valitsinkaan ensimmäiseen tilaukseeni?
Matching Nails & Makeup – Äitienpäivä look
En olekaan hetkeen tehnyt postausta jossa on yhteensopivat meikki ja kynnet eli nyt oli hyvä aika tehdä sellainen. Tämä oli siis virallinen äitienpäivälookini. Minun piti ensin tehdä nude silmämeikki ja kirkkaanpunaiset huulet, mutta niin se suunnitelma taas muuttui kun huomasin laatikossa vielä käyttämättömänä lojuneen e.l.f. Disney Elsa paletin ja voidemaisen luomivärin (tilasin nämä eBayn ihmemaasta).
IsaDora Eye Color Bar – 62 Surf & Sun (Kesä 2015)
Matching Nails & Makeup – Delush Polish Time To Kill
Tänään minulla on teille blogissani ennen näkemätön idea eli teen kynsilakkaan/manikyyriin sopivan meikkilookin. Näissä postauksissa tullaan tulevaisuudessa näkemään enimmäkseen ihan normaaliin arkeen sopivia meikkejä joissa voin lähteä shoppailemaan tai ihan vaikka ruokakauppaan. Tosin tykkään leikkiä väreillä ja suosin hiukan tummempia silmämeikkejä joten ei koko aikaa ihan nudelinjallakaan ole tarkoitus mennä. Sanomattakin on selvää, että lipastoista löytyy tarpeeksi kynsilakkoja ja meikkejä aika moneenkin postaukseen. On siis enemmänkin kyse siitä onko minulla aikaa tehdä meikki ja vielä kuvatakin se. Eli aina kun sopiva aika löytyy ja inspiraatio iskee niin näitä postauksia on luvassa.
Tähän ensimmäiseen postaukseen valitsin kynsilakaksi Delush Polish Time To Kill indieglitterin Slice Of Life kokoelmasta. Tämä on todella näyttävä luumu/violetti jelly kauniisti kimaltelevalla glitterillä. Tätä voit käyttää ihan yksin tai sopivan värisen lakan päällä. Lakka on todella laadukas ja levittyy hyvin. Glittereitä ei tarvitse onkia pullosta eikä asetella kynnelle. Tämä myös kuivui suhteellisen nopeasti. Todella upea lakka!
Tähän manikyyriin käytin kerroksen Sally Hansen Nail Rehab hoitolakkaa ja kerroksen Glisten & Glow Stuck On Blu! aluslakkaa, kerros Essie Sugar Daddya, kaksi kerrosta Time To Kill lakkaa ja HK Girl pikakuivattaja. Lisäsin vielä matta päällyslakan (Tämä matte top coat on from Born Pretty Storesta ja teen tästä myöhemmin ihan oman postauksensa. Voit käyttää kaupasta tilatessasi koodia NZL91 ja saat -10% alennuksen tilauksestasi).
Delush Polish lakkoja voit Suomessa ostaa CesarsShopista.
Eikös ole ihana?
Tähän lakkaan oli helppo keksiä sopiva meikki. Tällä kertaa käytin violettia ja kultaa, mutta myös oranssi sopisi tähän hienosti ja sopisi upeasti sinisille silmille. Silmämeikkiin käytin Sleek Make Up Vintage Romance palettia joka on väreiltään aivan täydellinen syksyyn. Tämä on kaunis paletti, värit ovat enimmäkseen hyväpigmenttisiä ja hinta ei päätä huimaa. Pitäisi kyllä hankkia muutama Sleek paletti lisää. Näissä on niin kivan värikkäitä vaihtoehtoja.
Tämä on siis melko naturelli look jossa on kuitenkin vähän väriä luomilla. Sopiva ihan normaaliin arkipäivään. Tästä saa helposti muunnettua näyttävämmän iltalookin lisäämällä tumman eyelinerin ja käyttämällä vaikkapa voidemaista luomiväriä pohjalla, jotta luomivärit näkyvät paremmin.
Toivottavasti tykkäsitte tästä postauksesta ja ideasta tehdä yhteensopiva manikyyri ja meikki. Oli tosi hauskaa tehdä meikkipostaus pitkästä aikaa ja ainakin minulla oli hauskaa tätä tehdessä :D
Overall Beauty mineraaliluomivärit
Jonkin aikaa sitten ihana Kim Overall Beauty nettikaupasta lähetti minulle kauniita mineraaliluomivärejään kokeiltavaksi. Tässä postauksessa swatchit näistä luomiväreistä. Lähiaikoina postaan yksityiskohtaisemmat arvostelut meikkikuvien kera. Nämä irtoluomivärit tulevat 5 g purkissa (sifter jar) ja myynnissä on myös näytekokoa.
Itse olen erittäin tyytyväinen näiden laatuun. Ilman pohjustajaa nämä ovat useiden mineraaliluomivärien kaltaisesti hohtavia ja hentoja sävyltään. Pohjustaja tuo sitten taas esiin ihan uusia ulottuvuuksia.
Muutaman mainitakseni, Camelot on kaunis persikkapinkki sinisellä flashilla. Yksinään tämä kirkastaa väsyneet silmät kauniisti ja sopii hyvin luonnolliseen lookiin. Pohjustajan kanssa lopputulos on näkyvämpi ja sininen flash tulee esiin voimakkaammin.
Up All Night on todella kaunis vaalea lila, mutta hyvin glitterinen. Tämä kannattaa siis taputella vaikkapa voidemaisen luomivärin päälle parhaan lopputuloksen saavuttamiseksi.
Last Exit on vielä pakko mainita erikseen. Tämä on omassa kokoelmassani uniikki ja aivan ihana luomiväri! Keskiharmaa sävy pinkillä shimmerillä. Tästä tulee myöhemmin tarkempi postaus jossa näytän myös swatchit eri pohjustajien/voidemaisten luomivärien päällä.
The swatches are in the same order as the jars are on the photo above them. First swatch photo is without a primer, second one is with Urban Decay Eyeshadow Primer Potion.
Swatchit ovat purkkien mukaisessa järjestyksessä. Ensimmäisessä swatch kuvassa luomivärit yksinään, toisessa Urban Decay Eyeshadow Primer Potion luomivärinpohjustajan kera.
Tässä siis pikaiset swatchit näistä kaunokaisista ja tulossa on siis yksityiskohtaisemmat arvostelut ja meikkikuvat. Overall Beauty Minerals tuotteita voi ostaa heidän nettikaupastaan. Sieltä löydät myös paljon muuta kosmetiikkaa sekä useita kynsilakkamerkkejä. Overall Beautya voit seurata Facebookissa, Twitterissä, Google+ ja Instagramissa.
***Luomivärit saatu blogin kautta. En hyödy linkkien klikkauksista mitenkään.
Sugarpill Reckless Loose Eyeshadow Trio
Hyvää sunnuntaita kaikille! Toivottavasti kaikilla on ollut kiva viikonloppu :) Itse olen ollut aika laiskamatona koko viikonlopun.
Tällä kertaa swatchasin teille Sugarpill irtoluomivärejä ja niistä Reckless trion eli sävyt Absinthe, Starling ja Stella. Sävyt on swatchattu Urban Decay Primer Potion Original päälle vasemmalla ja GOSH voidemaisen luomivärin päälle oikealla. Erikseen oikealla on vielä swatch Make Up Store Mixing Liquidin kanssa. Sen avulla saat jauhemaisesta luomiväristäsi eyelinerin. UDPP näytti tuovan sävyt paremmin esille kuin voidemainen luomiväri. Nämä levittyvät sametin pehmeästi ja lopputulos on melko hohtava.
Nämä voi ostaa juuri tässä trio paketissa tai yksitellen Sugarpill nettikaupasta.
![]() |
Sugarpill Absinthe |
![]() |
Sugarpill Starling |
![]() |
Sugarpill Stella |
Urban Decay – Naked Basics
Urban Decay julkaisee jatkuvalla syötöllä Naked sarjaan kuuluvia juttuja. Viimeksi taisivat tulla kynsilakat. Itselläni on tuotteista Naked, Naked 2 ja nyt myös Naked Basics luomiväripaletit. Naked Basics on pienempi kuin kaksi aiemmin ilmestynyttä palettia ja sisältää 6 luomivärisävyä. Tätä mainostetaan mattapalettina, mutta Venus sävy on selkeästi todella hienojakoinen shimmersävy ja Urban Decay kuvailee tätä off-white demi-matte sanoilla. Sävyistä Foxy on myös Naked 2 paletissa.
Naked Basics paletti on mukavan pienikokoinen ja kevyt. Tämä on siis helppo napata vaikkapa mukaan matkalle. Sävyt ovat samettisia ja hyväpigmenttisiä. Kuten swatch kuvassa näette Foxy sävy sulautuu lähes täysin keltapohjaisen ihoni sävyyn ja onkin minulle se täydellinen nude-sävy ns. meikittömän lookin luomiseen. Naked Basics on mukava lisä kahdelle muulle Naked paletille ja mattasävyt olivat oikein tervetulleita omaan meikkivarastooni.
![]() |
Sugarpill luomiväripalettien swatcheja
Tänään vuorossa Sugarpill 4-Color luomiväripaletit. Olen aivan rakastunut Sugarpillin luomiväreihin ja minulla onkin kaikki kolme neljän värin palettia sekä kasa jauhemaisia luomivärejä. Sävyt ovat räväköitä ja ihanan kirkkaita. Usein netissä näkee aika hurjiakin lookeja näillä luomiväreillä tehtynä. Mielestäni näitä voi kuitenkin aivan loistavasti käyttää arkimeikkiinkin, kunhan väriä laittaa maltilla ja ei välttämättä käytä paletin kaikkia sävyjä. Värikästä palettia ei siis missään nimessä kannata pelästyä vaan antaa sille mahdollisuus piristää päiväsi kevyemmässä lookissa. Teenkin jossain vaiheessa näillä paleteilla esimerkkimeikkejä ja kuvaan niitä teille. Jonain sunnuntaina voin sitten tehdä postauksen erilaisista vähän arkisemmistakin meikeistä, joita näillä paleteilla voi tehdä.
Myynnissä on vielä kaksi muuta luomivärinappia jotka eivät ole mukana näissä paleteissa. Musta Bulletproof ja upea punainen @#$%! jonka ihan välttämättä HALUAN, mutta sitä ei ainakaan tällä hetkellä myydä *nyyh*.
Löytyykö teidän meikkivarastoistanne Sugarpill luomivärejä? Houkuttelevatko näin kirkkaat värit ollenkaan vai sijoitatteko rahanne mieluummin hieman turvallisempiin sävyvalintoihin?
Sugarpill meikkejä voit ostaa heidän omasta nettikaupastaan Sugarpillshop.
![]() |
Burning Heart: Flamepoint, Buttercupcake, Love+, Poison Plum |
![]() |
Sweetheart: Dollipop, Afterparty, Midori and Tako |
![]() |
Heart Breaker: Acidberry, Velocity, 2AM and Mochi
sekä naarmut jotka jäävät nappien pintaan, kun pikkutyttö meikkaa lyijykynällä ;)
|
Diorshow New Look setti
Blogin ulkoasun päivitys on edelleen kesken, mutta kirjoitetaan postaus välillä. Nyt joulukuussa kaikki jutut tulevat olemaan tavalla tai toisella joulu/juhlateemalla. Yritän saada aikaiseksi jopa kynsikoristeluja, mutta ainakin lakkaukset tulevat olemaan joulun aikaan sopivia.
Aloitetaan tämä teemakuukausi esittelemällä yksi Diorin joulupakkauksista eli Diorshow New Look ripsiväri ja Grège miniviisikko setti. Omani ostin Emotionista hintaan 39 euroa. Itse en ollut vielä kokeillut New Look ripsaria enkä myöskään omistanut Grège viisikkoa, joten pakkohan tuo setti oli ostaa.
New Look ripsivärissä on yllättävän pienikokoinen kumiharja jota on helppo käyttää suttaamatta väriä luomille. Ensimmäisellä kokeilulla massaa tuli ripsille ehkä hiukan liikaa kerralla ja jouduin työstämään ripsiväriä normaalia enemmän. Lopputulos oli kuitenkin hyvä ja ripsiin tuli lisää näyttävyyttä. Uskon myös, että New Look on parhaimmillaan vasta parin viikon päästä avaamisesta kuten useimmat muutkin ripsivärit.
Dior on nimennyt pienikokoisen harjan nano-brushiksi ja sen luvataan erottelevan ja tuovan lisää pituutta sekä voluumia ripsiin. Kirjoittelen tästä vielä ihan oman postauksensa kunhan ehdin ripsiväriä hetken käyttämään ja oikein kunnolla testailemaan. Ensivaikutelma tästä ripsiväristä oli kuitenkin oikein hyvä.
New Lookin lisäksi pakkauksessa on minikokoinen viisikko Grège sävyssä. Tänään kokeilin myös tätä ensimmäistä kertaa ja tykkäsin oikein kovasti. Sävyt ovat samettisia ja pigmenttisiä. Luomivärit levittyvät luomelle kauniisti ja häivyttäminen on helppoa.
Paletin vasen puoli on lämpimämpi ja oikea puoli kylmä. Keskimmäinen sävy on melko neutraali. Itse käytin tänään paletin vasenta puolta ja keskimmäistä sävyä. Ainakin niitä yhdistämällä tuli lämminsävyiselle iholleni sopiva meikki joka myös näkyi hyvin. Tässä paletissa on monikäyttöiset sävyt joilla saa sekä tumman, että melko nuden lopputuloksen. Lopuksi vielä kuva tämän päivän meikistä. Pitää kyllä opetella kuvaamaan noita meikkauksia hiukan paremmin ja niin, että sävyt myös toistuu kuvissa kunnolla. Tästä kuvasta tuli ihan ok, mutta aika harvoin olen meikkikuviin tyytyväinen ja siksi niitä näkyykin täällä vähän vaikka olen monia meikkejä kuvannut.