Category: Kynsien koristelu

Effect Nail Design Kit – The Perfect Escape

2

Sain vähän aikaa sitten kokeiltavaksi uuden Effect Nail Design Kitin. Tämä pakkaus sisältää seitsemän sävyä sekä kirkkaan lakan ja selkeät käyttöohjeet.

 

 

 

Jokaisessa lakassa on sekä sivellin, että todella pieni mikrokärki. Pulloa kevyesti puristamalla pystyt vaikuttamaan kärjessä olevan lakan määrään. Sitä vähemmän lakkaa tarvitset mitä tarkempaa jälkeä haluat saada aikaiseksi.

 

 

Sävyt on helppo irroittaa toisistaan, jotta saat pullon pysymään myös pystyasennossa. Näitä lakkoja voit siis käyttää sekä koko kynnen lakkaukseen, että koristeluun. Itse käytin niitä tällä kertaa ainoastaan koristeluun koska en halunnut tuhlata lakkaa pitkiin kynsiini. Ideana mikrokärki on aivan loistava ja se todellakin myös toimii. Lakan määrän hallitseminen on helppoa ja jos lakkaa tulee kärjestä liikaa sitä on helppo vielä kynnellä siirrellä eteenpäin kuvioa piirrettäessä sen sijaan, että se välittömästi jämähtäisi kynnelle ikäväksi läntiksi.

 

Lakoissa on tarpeeksi pigmenttiä vaikkakin toisissa hieman joitakin sävyjä vähemmän. Kaikki kuitenkin toimivat ja niitä voit käyttää yhdessä tai erikseen. Itse pidän siitä, että paketissa on monta eri sävyä joita yhdistelemällä saat mielesi mukaan vaikkapa hempeän tai sitten räväkämmän lopputuloksen.

Kuvissa pohjalakkana kaksi kerrosta Flormar U02 lakkaa ja top coatina G & G HK Girl.

 

 

Itse päädyin tällä kertaa tekemään helpon leopardikuvion johon käytin kaikkia pakkauksen värejä. Lopputulos on hauska ja kesäisen värikäs. Näitä kynsiä tehdessä mieleen tuli jo muutama muukin koristeluidea. Niitä nähdään sitten jossain vaiheessa varmasti lisää :)
Kaikenkaikkiaan toimiva paketti jonka käyttö on todella helppoa. Pikakuivattaja ei sutannut hiukan kuivahtaneita koristeluja. Koristelumahdollisuuksia on paljon ja et tarvitse kokemusta tai mitään erityistaitoja osataksesi käyttää tätä tuotetta.Koristelupakkaus on myytävänä Lash Lovers verkkokaupassa. Kannattaa seurata myös Effectin Facebook-ryhmää. Sieltä voit löytää vaikkapa uusia ideoita kynsien koristeluun.

 

***Tuote saatu ilmaiseksi kokeiltavaksi, muut käytetyt tuotteet olen ostanut itse. En hyödy mitenkään linkkien klikkauksista.

Born Pretty Store koristetarrat

0

Sain taas Born Pretty Store nettikaupasta testattavaksi tuotteita ja tässä ensimmäinen metallic looking 3D nail art stickers. Minä valitsin arkin nro 1 ja yhteensä voit valita seitsemästä eri arkista. Itse en ole suuri tarrojen ystävä, mutta näistä kyllä tykkään. Nämä ovat hiukan paksumpia ja jäävät kivasti koholle sekä näyttävät enemmän metallisilta kuin muovisilta.

Tässä arkissa on kaksi eri kuviota, tuollainen yksittäinen kiehkura sekä ranskiskärkiin sopiva tarra. Tuo ranskistarra irtoaa kahdessa osassa. Ylimmäinen on kivan pitsimäinen ja alimmainen osa taas vaan ihan kaareva kapea tarra. Nämä kynsien kärkiin tarkoitetut tarrat ovat yhdessä pötkössö eli niistä saat leikattua tarvitsemasi kokoisen palan. Näissä ei ole mitenkään erityisen hyvin tarttuva liima eli top coat on ehdottomasti tarpeen. Pikakuivattajaa nämä eivät kestä vaan ihan tavallinen top coat on paikallaan näiden kuorrutukseen.

 

 

Näissä kynsissä käytin pohjalla eilistä Orly Lemonade lakkausta ja top coatina Inm Northern Lights Holographic Top Coat Gold.

Näitä voit ostaa Born Pretty Storesta. Heillä on kattava valikoima ihania ja edullisia kynsikoristeita sekä ilmainen postitus. Käyttämällä koodia ”NZL91” saat vielä loppusummasta -10% alennusta.

 

 

***Tuote saatu kokeiltavaksi ilmaiseksi.

 
 
www.bornprettystore.com
 

 

Polish Days – 7 Deadly Sins

0

Osallistuin ensimmäistä kertaa Polish Days manikyyrin tekoon, jossa kerran kuukaudessa tehdään ennakkoon ilmoitetun teeman mukainen manikyyri. Tällä kertaa aiheena oli seitsemän kuolemansyntiä. Itse valitsin näistä synneistä ylpeyden. Googlettelin muutamia kuvia inspiraatioksi ja tälläinen lopputulos siitä sitten tuli.

Lakkana käytin ensin kaksi kerrosta Illamasquan Babtistea, sitten töpöttelin lilaa glitteriä sienellä eri kohtiin ja lisäsin kasan kirkkaita, eri kokoisia kiviä. Valitettavasti kuva ei oikein tee oikeutta sille miten paljon tämä manikyyri oikeasti kimalteli.

 

Born Pretty Store Joyme kynsienkoristelukynä

0

Hauskaa sunnuntaita! Toivottavasti kaikilla on ollut kiva viikonloppu! Tänään vuorossa jälleen Born Pretty Store tuote-esittely ja Joyme nail art kynä. Nämä kynät maksavat 5,99 dollaria kappale ja niitä on saatavana kuudessa eri värissä. Minun kynäni on pinkki #06.

Tämä oli todella helppokäyttöinen. Ohjet on painettu suoraan kynään ”Shake me – pump & use” ja se on juurikin niin helppoa. Ravista kynää ja muista pitää korkki paikoillaan tai saatat saada väriroiskeita ympäriinsä. Paina kynän terää alaspäin muutaman kerran vaikkapa paperille, jotta saat värin virtaamaan tasaisesti, mutta älä pumppaa liian montaa kertaa tai väriä tulee liikaa. Jos käytät kynää pidempään on välillä hyvä pumpata lisää väriä terään.

Näillä voi piirtää todella tarkkoja ja pieniä koristeluja. Itse ihastuin siihen miten pikkuruisia pisteitä näillä saa aikaan. Niin tarkkoja, samankokoisia ja -muotoisia! En voinut vastustaa kiusausta tehdä koristelut käyttämällä ainoastaan pieniä pisteitä. Tällä voit vain töpötellä menemään. Ei tarvetta kastaa dotting toolia lakkaan ja sitten saada aikaiseksi aina erikokoisia pisteitä. Tämän kanssa työskentely oli todella nopeaa ja helppoa. Itse aion ostaa vielä ainakin mustan ja valkoisen kynän.

Pohjana piste-kukka koristeluilleni käytin Essence Top Of The Ice-stream ja Flormar U02 lakkoja. Annoin manikyyrin kuivua hyvin ennen kynän käyttöä. Tein pisteet suoraan lakan päälle koska kynä tuntui tarttuvan siihen paremmin kuin top coatin päälle ja lopputulos oli tasaisempi. Viimeiseksi pitää aina muistaa lisätä top coat suojaamaan koristeluja!

Tämän kynän voit siis ostaa Born Pretty Storesta. Heillä on kattava valikoima ihania ja edullisia kynsikoristeita sekä ilmainen postitus. Käyttämällä koodia ”NZL91” saat vielä loppusummasta -10% alennusta.


 

***Tuote saatu kokeiltavaksi ilmaiseksi.

 

www.bornprettystore.com

 

World Autism Awareness Day lakkaukseni

0

Tänään on maailman autismitietoisuuden päivä ja tässä on minun Light It Up Blue! manikyyrini.

Ensin lakkasin kaikki kynnet indiemerkki Elevation Polishin Pic De Sotllo cremelakalla. Etusormessa on käänteinen gradient Sally Hansen Xtreme Wear Shooting Starilla. Keskisormessa teeman mukaiset palapelin palaset akryylimaalilla ja China Glaze Blue Island Iced Tea lakalla näperrettynä. Nimettömässä kerros BG Cosmeticsin Kimber’s Korner glitteriä ja pikkusormessa Moda Young #32 sininen glitter gradient.

 

 

Born Pretty Store niittejä

0

Tänään vuorossa jälleen Born Pretty Store tuotearvostelu. Tällä kertaa valitsin kiekon jossa on 12 erilaista niittiä. Kiekossa on sekä kultaisia, että hopean värisiä niittejä. Osa niiteistä on melko suuria ja kaikki ovat pohjastaan suoria. Nämä on kuitenkin helppo taivuttaa hiukan kaarelle vastaamaan oman kynnen muotoa. Itse taivutin näitä dotting toolin vartta vasten painamalla. Halusin tämän kiekon siksi, että tässä on niin monta erilaista niittiä joita pääsen kokeilemaan. Aina voi sitten ostaa isomman pussin tiettyä mallia jos johonkin näistä oikein ihastuu.

Asettelin niitit taas vielä hiukan kostean lakkauksen päälle ja painoin kevyesti kiinni lakkaan. Lopuksi sinetöin pinnan top coatilla. Lakkana on Illamasquan Rampage Käytin tähän koristeluun paljon ja isojakin niittejä koska halusin vähän överin lookin. Tykkään erityisesti tuosta nimettömästä joka näyttää siltä kuin kynnelläni olisi haarniska. Kaikki niitit tässä pakkauksessa ovat ehdottomasti käyttökelpoisia ja tulettekin näkemään vielä lisää koristeluja näillä tehtynä tulevaisuudessa.

Nämä voit ostaa Born Pretty Storesta. Heillä on kattava valikoima ihania ja edullisia kynsikoristeita sekä ilmainen postitus. Käyttämällä koodia ”NZL91” saat vielä loppusummasta -10% alennusta.

 

***Tuote saatu kokeiltavaksi ilmaiseksi.

 

Born Pretty Store

Wannabe pääsiäiskynnet

0

No niin, joka toisessa blogissa on näkynyt pääsiäiskynsiä niin pitihän minunkin sitten yrittää. En halunnut alkaa taiteilemaan mitään pupuja koska sellaisen räpellyksen näkeminen olisi saattanut aiheuttaa herkimmille painajaisia. Päädyin siis helppoihin kukkasiin ja johonkin kuvatukseen jonka piti olla pääsiäismuna ruohikossa. Niinpä niin, ei ihan heti taida olla tunnistettavissa. Lähinnä näyttää siltä mitä se onkin, random täpliä vihreän sutun kera. No ainakin yritin :P

Hyvää pääsiäistä kaikille!!

 

 

ABC Challenge – L is for leopard prints

0

Heippa taas! ABC haastetta vuorossa jälleen ja tällä kertaa L kirjain. Päätin vihdoin saada itsestäni sen verran irti, että tekisin jopa koristeluja. Tähän kirjaimeenhan se itsestäänselvä valinta on tietysti ne leopardit. Pohjana käytin eilisen postauksen OPI Pedal Faster Suzi! lakkausta.

Käytin näihin kynsiin Oumax akryylimaaleja. Sekoitin tummaa lilaa ja valkoista saadakseni vaaleamman lilan värin ja maalasin sillä ensin pilkut. Annoin hetken kuivua ja maalasin mustat osat. Annoin jälleen hetken kuivua ja töpöttelin vielä lilojen osien päälle Sally Hansen Strobe Light holografista glitteriä. En halunnut peittää koko kynttä kuviolla koska se olisi mielestäni ollut liikaa. Lopuksi lisäsin vielä top coatin.

Pidin näistä itse tosi paljon ja väritkin olivat kivan keväiset :)

 

 

 

ABC Challenge – J is for Just a Little Dangerous and Jindie Nails

0

Tällä viikolla ollaan ABC-haasteessa jo J kirjaimessa. Tätä varten valitsin Sephora by OPI Just a Little Dangerous lakan ja sen seuraksi vielä Jindie Nails Baby Doll glitterlakka. Aloitin levittämällä kaksi kerrosta Just a Little Dangerous lakkaa ja annoin hetken kuivahtaa. Päälle lisäsi hiukan gradient-tyylisesti Jindie Nails Baby Dollia. Jätin Baby Doll lakan suurimmat valkoiset hexglitterit pulloon ja yritin saada kynnelle enemmän shimmeriä ja värikästä glitteriä. Tämä lakkaus oli livenä todella kaunis ja kuvat eivät oikein tee sille oikeutta. Auringonvalo olisi tuonut tästä esiin ne parhaat puolet, mutta sitä ei meille ainakaan täällä Satakunnassa eilen suotu :/

Just a Little Dangerous on ihana shimmerinen lila. Helppo levittää ja kuivuu nopeasti. Tämä on aivan ihana väri! Minulla on tätä ainoastaan minikokoinen pullo, mutta pitäisi varmaan ostaa ihan normaalikoko jossain vaiheessa. Kirjoitin muutama päivä sitten ihan oman postauksensa Jindie Nails Baby Doll lakasta ja sen löydät täältä. Sanat eivät riitä kertomaan kuinka paljon tätä lakkaa rakastan! Tämä on niin ihanan monipuolinen. Lumoavan kaunis ja herkkä yksinään! Suorastaan tyrmäävä mustan pohjan päällä ja nyt tämä lila toi siitä taas esiin uusia puolia. Tästäkin minulla on vain minikoko, mutta ostan täysikokoisen pullon mahdollisimman pian!

 

 

This is taken with my iPhone 4S and it’s most color accurate.

 

 

Born Pretty Store Glequins koristelut

0

Sain Born Pretty Storesta kokeiltavaksi Glitter powder sheets koristeita joita kutsutaan myös mm. glequins nimellä. Paketissa oli 12 eri sävyä ja ne on pakattu pieniin muovipurkkeihin. Glequinsit ovat tosi monikäyttöisiä koristeita ja käyvät loistavasti myös geeli- ja akryylikynsien koristeluun. Nämä ovat juuri sopivan kokoisia asettuakseen nätisti kynnelle ja ovat myös helppoja poimia purkista appelsiinipuutikun tai dotting toolin avulla.

Näillä voi tehdä tosi monenlaisia koristeluja. Tällä kertaa kokeilin tehdä drip manikyyrin. Tämä oli livenä tosi kiva ja bling bling koristelu. Kynnet lakkasin Color Club sävyillä Take Me To Your Chateau ja I Believe In Amour. Hex glittereiden kiinnitykseen käytin väritöntä lakkaa ja apuna oli appelsiinipuutikku. Koristelujen päälle laitoin ensin kerroksen Nail Pattern Boldness Glitter Foodia ja lopuksi Inm pikakuivattajan.

Nämä voit ostaa Born Pretty Storesta. Heillä on kattava valikoima ihania ja edullisia kynsikoristeita sekä ilmainen postitus. Käyttämällä koodia ”NZL91” saat vielä loppusummasta -10% alennusta.

 

***Tuote saatu kokeiltavaksi ilmaiseksi.

 

www.bornprettystore.com