Nyt kun on vielä lunta maassa niin siniset lakat tuntuvat jotenkin vuodenaikaan sopivilta. Tänään siis vuorossa sinisävyinen manikyyri sekä jälleen kerran nopeat ja helpot koristelut. Muunlaisiin koristeluihin ei tällä hetkellä pysty/ehdi. Nuorin ipana on oikea ihmistornado ja ei ole pienintäkään toivoa saada kynsiään lakattua pojan ollessa hereillä. Eli helpoilla ja nopeilla kynsillä mennään edelleen :)

 

 

Tähän lakkaukseen käytin aluslakkoina Essie Millionailsia ja Glisten & Glow Stuck On Blu!:ta. Peukalon, etusormen ja keskisormen kynsiin kerros Essie Pret-a-Surferia ja nimettömään sekä pikkurilliin kaksi kerrosta Essie Saltwater Happya. Lopuksi kerros HK Girl pikakuivattajaa.

Molemmat Essiet ovat kesän 2015 Peach Side Babe kokoelmasta.

Lakkauksen oltua täysin kuiva asensin Saltwater Happy kynsiin kullanväristä koristeluteippiä ja kiinnitin ne kerroksella HK Girliä. Yksi kerros päällyslakkaa riittää minulla yleensä pitämään teipit paikoillaan, mutta tällä kertaa taisin hieroa sellaisella raivolla öljyä kynsinauhoihin, että teipitkin lähtivät irtoamaan seuraavana päivänä. Ensi kerralla siis kaksi kerrosta päällyslakkaa.

Minä alan kyllä ihan oikeasti tykkäämään näistä lyhyemmistä kynsistä ja tällä hetkellä ei ole edes mitään himotusta kasvattaa näistä pidempiä. Taitaa tosiaan olla ensimmäinen kerta, kun näin käy.

 

 

 

***Essien lakat, HK Girl ja Stuck On Blu! saatu ilmaiseksi. Koristeluteippi ja Millionails aluslakka itse ostamiani.