Välillä pientä raporttia blogin hiljaiselon keskelle. Hengissä ollaan ja blogi ei ole jäämässä tämän pidemmälle tauolle. Viime aikoina on vaan energia ja aika blogipostausten kirjoittamiseen ollut vähissä, joten tuli tälläinen suunnittelematon tauko tähän väliin. Laskettuun aikaan on enää yhdeksän päivää ja kaikki asiat ovat jääneet viime tinkaan, kuten tulevan vauvan makuuhuoneremontti. Kuuma kesä ei ole innostanut ylenmääräiseen rehkimiseen ja nyt sitten kiirehditään, että saadaan kaikki valmiiksi ennen h-hetkeä. Mies on jo ihan stressaantunut koska en ole edes sairaalakassia vielä pakannut (olen todella hyvä viivyttelemään joka asiassa :P ). Sainpa kuitenkin koiran tänään trimmattua LOL Asiat pitää laittaa tärkeysjärjstykseen ;)

Toinen syy blogitauolle on nämä meikäläisen raskauden turvottamat sormet. Aika horrorkamaa swatchkuvia ajatellen (Instagramista löytyy kuvakin todisteeksi). Kynsiä on tullut lakkailtua, mutta kuvien ottaminen on jäänyt. Kuvia on kyllä varastossa ja muitakin postauksen aiheita kunhan vaan jaksaisi naputella ne postaukset tänne blogiin. Yritän nyt saada ainakin muutaman jutun kirjoitettua ennen uuden tulokkaan saapumista.

Kynsienkasvatusprojekti on edelleen käynnissä. Geelausta ei ole jäljellä enää yhdessäkään kynnessä, mutta heikkoa osuutta on jäljellä vielä varsinkin vasemman käden kynsissä. Postausta tulossa tästäkin toivottavasti mahdollisimman pian.

Eli valtakunnassa kaikki  hyvin ja yritän saada mahdollisimman pian postauksia kirjoitettua :)