Käväisin Citymarketissa ja samalla oli tietysti tarkastettava Essence standi. Siellä olikin esillä Juice It! Trend Edition. Olen pudonnut kärryiltä siitä mitä Essenceltä on nyt tulossa ja vähän yllätyin tämän nähdessäni. Eikös Juice It! oli viime vuoden kevään/kesän Trend Editioneja? No, siinä hetken tuotteita tutkailtuani nappasin mukaan kaksi Juice It! kynsilakkaa ja yhden poskipunan. Lisäksi ostoskoriin hyppäsivät vielä huultenrajauskynä ja kaksi mattahuulituotetta.

Essence on niin ihana merkki! Kivan laatuisia tuotteita todella edulliseen hintaan. Ei kannata antaa muovisten halpispakkausten ja vähän teinimäisen lookin hämätä. Standi pitää usein sisällään ihania löytöjä myös meille nelikymppisille ja vanhemmillekin.

 

Essence Juice it! and Essence Matt Matt Matt

 

Juice It! Trend Editionista ostin kaksi kynsilakkaa, 02 You’re One In a Melon ja 03 Orange Is the New Black.

Molemmat lakat ovat koostumukseltaan jellyjä ja erittäin hyviä levittää. Kumpikaan ei ollenkaan kaljuuntunut tai raidoittunut. Nämähän ovat jellylakkojen tapaan siis läpikuultavia eikä niiden ole tarkoituskaan olla täysin peittäviä. Kolme kerrosta riitti lyhyemmille kynsille kuitenkin ihan kivaan lopputulokseen jossa kynsien kärjet eivät paistaneet liian selkeästi lakkauksen läpi. Pidemmille kynsille suosittelen esimerkiksi leimausta tai pond mani tyyliin valkoisia pilkkuja eri kerrosten väliin häivyttämään näkyvää vapaan kärjen rajaa. Nämä lakat sopivat varmasti erinomaisesti ns. jelly sandwich manikyyrien tekoon.

Näihin lakkauksiin käytin: 1 kerros Essie First Base aluslakkaa, 3 kerrosta värilakkaa ja kerros HK Girl pikakuivattajaa.

 

Essence Juice It! You're One In a Melon nail polish

Essence Juice It! Orange Is the New Black nail polish

 

Nämä ovat ihanan kiiltäviä ja mehukkaita! Täydellisiä kevätsävyjä!

Samasta kokoelmasta ostin myös Ball Blush poskipunan sävyssä 01 You’re One In a Melon.

Minun silmääni tämä on selkeästi enemmän oranssi/persikka kuin melonin sävyinen. Meloni on mielestäni enemmänkin sellainen vesimelonin värinen, pinkin sävyinen. No joka tapauksessa olen kuitenkin etsinyt juuri tämän sävyistä poskipunaa, joten se tuli hämäävästä nimestään huolimatta ostettua. Koostumukseltaan tämä on todella silkkinen ja hienojakoinen eikä ollenkaan kuivan puuterinen. Pigmenttiäkin tässä on sopivasti suoraan pallosta levittäessä. Siveltimellä en ole vielä kokeillut ottaa pakkauksesta.

 

Essence Juice It! You're One In a Melon Ball Blush

Essence Juice It! You're One In a Melon Ball Blush swatch

 

Tämä oli kuin olikin lämpimälle ihonsävylleni juuri sopiva ja keväisen raikas sävy.

Sitten huulituotteisiin.

Viime aikoina olen ostanut enemmänkin tummia, dramaattisempia sävyjä ja tällä kertaa valitsin oikein tarkoituksella hiukan luonnollisempaa. Sekä huulipuna, että huulikiilto ovat Essencen Matt Matt Matt sarjaa.

 

Essence Matt Matt Matt lipstick and lipgloss. Essence Lipliner

 

Jutellaanpas ensin Matt Matt Matt lipgloss 03 Girl of Today huuli”kiillosta”.

Matta huulikiilto on melko mielenkiintoinen idea. Huulikiillon tarkoitushan on olla nimensä mukaisesti kiiltävä. En oikeastaan uskonut tämän olevan millään tapaa toimiva tuote ja ostinkin sen silkasta uteliaisuudesta. Se kuitenkin toimi! Ei tietenkään kiiltona koska matta, mutta muuten tämän toimintaperiaate on sama. Superhelppo levittää, ei kuivu huulille, eikä kuivata. Käytin tätä koko päivän, lisäsin tuotetta useasti ja missään vaiheessa huulet eivät tuntuneet kuivuvan.

Tässä on hauska mousse/vaahto koostumus joka kuitenkin levittyy huulille todella ohuesti. Pigmenttiä ainakin tässä sävyssä on sen verran, että levittäminen on nopeaa ja tasainen lopputulos syntyy helposti. Normaalin huulikiillon tapaan tämä ei siis pysy huulilla kovin pitkään ja katoaa lähes kokonaan esimerkiksi syödessä. Tämä kuitenkin kuluu huulilta niin siististi ja huomaamattomasti ettei meikki ala näyttämään suttuiselta. ”Kiiltoa” on helppo lisäillä päivän aikana. Itse siis lisäsin tätä useaan kertaan ja lopputulos oli aina siisti. Huulille ei kerääntynyt liian paksua kerrosta tuotetta ja huulet eivät näyttäneet kuivilta tai epäsiisteiltä.

Tämä on enemmänkin satiinipintainen kuin varsinaisesti matta. Tuoksu on selkeästi havaittava ja minulle tulee siitä mieleen karamellikahvi. Tässä on myös hieman makua. Sellainen häivähdys vaniljakeksiä. Ei kuitenkaan liian makea tai voimakas ollakseen ällöttävä. Huulilla tämä ei tunnu oikeastaan ollenkaan. Ihanan kevyt ja silkkinen, eikä yhtään tahmea.

Jos et siis pidä kuivattavista tai selkeästi tuntuvista huulituotteista, niin kannattaa kokeilla tätä. Tämä on oikeasti niin kivan tuntuinen huulilla, että huono pysyvyyskään ei haittaa minua ollenkaan. Tosiasiahan on, että tämä on luokiteltu huulikiilloksi eli kovin loistavaa pysyvyyttä ei sen perusteella edes voi odottaa. Eikä tämän voi olettaa toimivan nestemäisen huulipunan lailla. Tätä tulee kyllä käytettyä ja saatan käydä ostamassa vielä pari sävyä lisää.  Todella helppokäyttöinen ja huulilla yksi ihanimman tuntuisista tuotteista joita olen koskaan kokeillut.

 

Essence Matt Matt Matt Lipgloss 03 Girl of Today, Essence Matt Matt Matt lipstick 03 Wow Effect and Essence Lipliner 07 Cute Pink

 

Lisäksi ostin Matt Matt Matt sarjan huulipunan 03 Wow Effect ja Lipliner huultenrajauskynän sävyssä 07 Cute Pink.

Essence huultenrajauskynät ovat vähän reilun euron hintaan nähden todella laadukkaita. Niissä on hyvä levittyvyys ja pysyvyys. Tämä 07 Cute Pink sävy sopii loistavasti yhteen sekä punan, että ”kiillon” kanssa.

Matt Matt Matt huulipuna sävy 03 on täydellinen my-lips-but-better sävy minulle. Tämä näyttää todella luonnolliselta eikä ohuesti levitettynä ole huomattavasti huulteni omaa sävyä tummempi. Minulla on pieni suu ja varsinkin ylähuuli on ohut. Tämä puna tuo huuleni paremmin esiin ja silti näyttää kuin minulla ei välttämättä olisi huulipunaa ollenkaan. Tästä pitää ostaa varakappaleita varastoon!

Koostumus on mattapunaksi aika kermainen. Tämä levittyy ohuesti eikä tunnu ollenkaan kuivattavalta. Huulipuna tuntuu sulautuvan omiin huuliin ja kuivahtaa semi-mataksi. Ei todellakaan tunnu siltä, että huulilla olisi mattapunaa. Pysyvyys tässä ei ole ihan normaalien ja kuivempien mattapunien luokkaa, mutta silti hyvä. Kermaisen koostumuksen ansiosta tätä on myös helppo lisätä ilman kuivan ja suttuisen näköistä lopputulosta.

Tässä en maista mitään makua ja tuoksukin on hennon hedelmäinen.

Todella hyvä arkipuna joka ei kuivata huulia eikä ole supermatta. Melkein jo lähdin takaisin kauppaan ostamaan loputkin sävyt :D

Tällä kertaa olin siis todella tyytyväinen ostoksiini ja rahaakin meni alle kaksikymppiä.

Mitä mieltä sinä olet Essence tuotteista? Oletko kokeillut niitä?