Tänään vuorossa vähän erilainen Jindie Nails lakka eli Silent Night. Jindie Nails tekee siis muitakin kuin vaaleansävyisellä crellypohjalla olevia glitterlakkoja. Tämä on upea, syvänsininen jelly jossa on hologrammista mm. tähden ja puolikuun mallista glitteriä. Tässä lakassa on upeaa syvyyttä joka ei täysin välity näissä kuvissa. Kyseessä on todella kaunis ja jälleen kerran minun kokoelmassani uniikki lakka.
Tämäkin on koostumukseltaan laadukas. Isot glitterit kuitenkin tekevät levittämisestä astetta haasteellisemman. Ennen lakkauksen aloittamista pullo on hyvä kääntää hetkeksi ylösalaisin ja sekoitella sitä kevyesti. Runsaan glittermäärän vuoksi indielakat vaativat levityksen suhteen välillä vähän kikkailua ja tarkkuutta. En kuitenkaan koe tätä mitenkään hankalana. Toki levitys vaatii hiukan enemmän kuin tavallinen laadukas creme tai shimmerlakka, mutta lopputulos on myös sen arvoinen :)
Itse aloitin lakkaamalla ensin vain ohuen kerroksen lakkaa, enkä edes yrittänyt saada isompia glittereitä kynnelle. Toiseen kerrokseen kalastelin jo isompiakin paloja. Minulla on tapana kallistaa pulloa ja napata siveltimellä reilu määrä lakkaa kynnelle. Näin mukaan tulee kunnolla glitteriäkin ilman sen suurempaa onkimista. Levitän lakan nopeasti ja asettelen tarpeen tullen glittereitä hiukan erilleen toisistaan. Kolmas kerros on taas ohut ja välillä lisäisen lakkaa vaan niihin kynsiin joissa lopputulos ei vielä miellytä silmää. Annan jokaisen kerroksen kuivahtaa hetken ennen seuraavan kerroksen levitystä. Näin eivät isommat glitterpalat lähde enää uudelleen liikkeelle. Muutenkin levityksessä kannattaa käyttää aika kevyttä kättä, ei siis pidä painaa kynnen pintaa siveltimellä kovin voimakkaasti.
Kuvassa on kolme kerrosta Silent Night lakkaa, kerros Nail Pattern Boldness Glitter Foodia sekä Inm pikakuivattaja. Tämä ilmestyi viime vuoden Santa Claws kokoelmassa ja tässä on kyllä jotain tiettyä jouluyön taikaa. Hologrammi glitteri välkehtii syvän sinisen jellyn keskeltä, kuin tähtitaivas konsanaan. Mitä tästä voi sanoa? Ihana, kaunis, pökerryttävän upea!
Jindie Nails lakkoja voi ostaa heidän Etsy-kaupastaan (joka on nyt suljettu) sekä Llarowe, Mei Mei’s Signatures ja Ninja Polish nettikaupoista. Restockit ovat yleensä parin viikon välein ja tarkka aika sekä muu info ilmoitetaan aina heidän Facebook-sivuillaan. Uusi nettikauppa avautuu myös lähiaikoina. Voit seurata Jindie Nailsia myös Twitterissä ja Instagrammissa. Jindie Nails on myös julkistamassa uuden kevätkokoelmansa tässä lähiaikoina ja itse odotan sitä jo innolla!!