Category: Kynnet

Dance Legend Velvet 649

0

Tilasin MiNailsilta pari Dance Legend ihanuutta lisää ja tässä niistä ensimmäinen, Velvet 649 violetti mattalakka.

Tämä on aivan upean värinen, mutta ikävän hankala levittää. Kaljuuntuu ja kasaantuu paksuiksi ns. poimuiksi kynnen pintaan todella helposti. Tämän voisi teoriassa saada peittämään yhdellä kerroksella, mutta se on huomattavasti helpommin sanottui kuin tehty. Itse tarvitsin jokaiseen kynteen kaksi kerrosta. Parhaiten tämän sai levittymään ottamalla siveltimeen reilusti, ei liikaa lakkaa ja levittämällä sen todella nopeasti parilla kolmella tasaisella vedolla. Mitä tahansa teetkin, älä yritä korjailla ensimmäisen kerroksen kaljuja kohtia tai saat aikaan vaan suuremman sotkun. Anna kerroksen jäädä epätasaiseksi ja anna sen kuivua täysin ennen toisen kerroksen levitystä. Toinen kerros tasoittaa pinnan melko hyvin, mutta tämäkin pitää levittää ensimmäisen tapaan nopeasti tai lakka kuivuu paikoitellen paksuille kasoille. Älä korjaile myöskään kakkoskerrosta. Lakka alkaa vetäytymään kasoille jos vedät saman kohdan yli siveltimellä uudemman kerran.

Suurena plussana tämä lakka kuitenkin kuivuu läpikuivaksi todella nopeasti ja näyttää kuivana yllättävän tasaiselta. Lakka on niin kauniin värinen, että itse näen lopputuloksen pienen vaivan arvoisena. Tämä on kaikesta huolimatta ihana!

Kuvissa kaksi kerrosta Essie Nourish Me hoitolakan päällä.

 

 

 

***Lakka itse ostamani

 

Ensisilmäys Mavalan kevään 2015 kokoelmaan

0

Kunnon talvi ja lumipeite tekee vasta tuloaan ainakin täällä Satakunnassa, mutta kynsilakkamerkit elävät jo pitkällä keväässä. Kevätkokoelmat alkavat rantautua kauppoihin ja katseet kääntyvät kauniisiin pastellisävyihin. Mattalakat tekevät taas uutta tulemista ja myös Mavala on lähtenyt mukaan tähän trendiin julkaisemalla kauniin kuuden lakan kokoelman mattasävyjä vuoden 2015 kevätkokoelmassaan.

Testailin näitä pikaisesti muutamalle kynnelle ja ensivaikutelma oli seuraava. Kuten mattalakat yleensä myös nämä ovat hitusen hankalia levittää ja kuivuvat nopeasti. Pääsinkin parhaaseen lopputulokseen ottamalla reilusti lakkaa siveltimeen ja levittämällä nopeasti yhden vahvan kerroksen (Lavender sävy vaatii kaksi). Nämä lakat kaljuuntuvat helposti, joten samaa kohtaa ei kannata siveltimellä hingata kovin montaa kertaa. Reilusti lakkaa ja kynnen lakkaus muutamalla nopealla vedolla toimi kuitenkin ihan hyvin. Lopputulos saattaa kuivua hiukan raidalliseksi ja vielä kerros mattapäällyslakkaa tasoittaa mukavasti jos näin pääsee käymään. Jos mattapinta ei ole sinun juttusi voit aivan hyvin käyttää näiden kanssa myös kirkasta päällyslakkaa.

Tämän kokoelman sävyt ovat kauniin pehmeitä ja naisellisia sekä hyvä pigmenttisiä. Ajattelin myös kokeilla näillä leimaamista. Oikein kaunis ja sävyiltään onnistunut kevätkokoelma siis. Mielessä on jo ainakin pari erilaista lakkausta jotka aion näillä toteuttaa.

 

 

***Kokoelma saatu ilmaiseksi kokeiltavaksi
 

Polishers Inc. – All Time Favorite

0

Tänään on taas Polishers Inc. päivä ja tällä kertaa teeman ideana oli käyttää kaikkien aikojen suosikkilakkaa eli kaivaa lipastosta se kaikkein rakkain pullo. Minulle tämä oli helppo juttu sillä ainoastaan yksi lakkani on tunnerarvoltaan muita tärkeämpi. Lakka on OPI Kinky In Helsinki ja olen aiemminkin tämän lakan yhteydessä kertonut saman tarinan. Tämä lakka on minulla ollut siis jo vuodesta 2003 jolloin mieheni toi sen minulle lahjaksi tullessaan ensimmäistä kertaa Texasista Suomeen käymään.

En halunnut peittää kaunista lakkaa täysin koristeluilla, mutta halusin kuitenkin tehdä jotain. Ensimmäinen ideani meni niin pieleen kuin mahdollista, mutta siinä kun kaivoin itseäni syvemmälle epäonnistumisen suohon sain tämän idean joka onnistuikin jo huomattavasti paremmin.

 

 

 Aloitin lakkaamalla aluslakan päälle kaksi kerrosta Kinky In Helsinkiä ja annoin niiden kuivua hyvin. Seuraavaksi leimasin XL-O laatasta sydänkuviot Konadin Vivid Pink lakalla. Tämän jälkeen lakkasin taas kerroksen Kinkyä ja pidin lakkakerroksen niin ohuena, että leimaus jäi kuultamaan lakan läpi. Lopuksi laitoin kerroksen HK Girl pikakuivattajaa.

Livenä tuo kuvio kuultaa lakan läpi jonkin verran selvemmin kuin kuvissa ja siinä on kaunis hohde. Lopputulos oli siis oikein mieluinen ja saatanpa toistaa tämän lakkauksen ystävänpäiväksi :)

Alapuolelta löydät linkit muiden ryhmäläisten postauksiin. Kannattaa käydä kurkkimassa nekin :)

 

 

Negative space ja animal print manikyyri

0

Hei ihanaiset! Täällä ollaan taas. Toivottavasti kaikilla oli kiva uudenvuodenaatto ja hyvä alku vuodelle 2015.

Tämä blogivuosi lähtee käyntiin villisti animal print kynsillä ;) Viime aikoina olen innostunut enemmän ja enemmän kynsien koristelusta ja pidän paljon myös käsinmaalatuista koristeluista. Päätinkin siis, että tarvitsen muutaman jutun elämääni helpottamaan tässä asiassa ja aloitin tilaamalla pari uutta nail art sivellintä. Ensimmäinen sivellin, Pure Color NO. 10 saapui todella nopeasti StylishNailArtShop kaupasta ja olenkin siihen enemmän kuin tyytyväinen. Mukava ja positiivinen ensivaikutelma jäi tästä kaupasta ja tulen varmasti tilaamaan täältä myös uudelleen.

 

 

Tähän lakkaukseen käytin Essie Beam Me aluslakkaa vaalentamaan kynnen pintaa. Sen jälkeen teippasin suikaleen sinistä maalarinteippiä keskelle kynsiä ja lakkasin reunoille kaksi kerrosta OPI Over & Over A-Gwen punaista creme lakkaa. Levitin kynsille vielä HK Girl pikakuivattajan ja annoin lakkauksen hetken kuivua.

Seuraavaksi tein etu- ja keskisormen kynsiin täplät pienintä dotting tooliani ja Art Club Nail Art Liner You’re Goldenia käyttäen. Lisäsin myös viivat punaisen lakan reunoille nimettömän ja pikkusormen kynsiin. Annoin glitterlakan hetken kuivahtaa ja maalasin sen jälkeen uudella Pure Color siveltimelläni ja mustalla akryylimaalilla kuviot kynsille ja viimeistelin kerroksella HK Girliä.

 

 

***En hyödy linkin klikkauksista mitenkään.

Haluan valkoisen holon…

0

Taas tälläinen pikapostaus, kun on sekunti aikaa kirjoittaa jotain. Nyt pitää kyllä ehtiä tekemään jonkinlainen postauspuskuri niin, että näitä juttuja olisi tuolla parin viikon edestä jonossa eikä tulisi turhia taukoja koska elämä :D

Kiirettä on pitänyt joulujuttujen kanssa ja lisäksi oli vielä tyttären 3-v synttärit heti joulun jälkeen. Ipanat onnistuivat myös saamaan serkuiltaan räkätaudin joululahjojen lisäksi ja nyt ovat kaikki kolme kipeitä eli hauskaa on riittänyt koko rahan edestä.

Sitten kynsiin. Olen jo pitkään miettinyt haluavani ihan puhtaanvalkoisen hololakan, mutta sopivaa ei ole vielä tullut vastaan. Nyt joulun jälkeen tuli kyllästyminen väreihin ja glitteriin joten halusin vuorostaan simppelin ja raikkaan lakkauksen. Sen valkoisen holon puutteessa päädyin seuraavaan lakkaukseen. Kaksi kerrosta F.U.N. Lacquer Diamond holo top coatia valkoisen shimmerin eli Wet n Wild Break the Ice lakan päälle ja lopuksi HK Girl pikakuivattaja. Eihän tästä nyt valkoista tullut, mutta hyvä kuitenkin.

Tällä lakkauksella mentiin monta päivää ja nyt voi taas hyvillä mielin laittaa kunnon glitterpommin uuden vuoden aatoksi ;)

 

 

 

***Käytetyt tuotteet itse ostamiani. En hyödy linkkien klikkauksista mitenkään.
 

Vuoden viimeiset joulukynnet

0
Vielä viimeisetkin joulukynnet näytille ja nämä olivat oikeasti ne jouluaaton kynnet. Vihreä glitterupeus on Jindie Nails A Surprise Inside jota kuvissa on kaksi kerrosta Glisten & Glow Stuck On Blu! aluslakan päällä. Kiiltona kaksi kerrosta HK Girl päällyslakkaa.

Nimettömän kynteen tein kuusen pienistä kolmion mallisista paloista jotka leikkasin irti vesiastiaansa kuivumaan jätetystä vesimarmorointilevystä. Lisäsin glittereitä lakasta kuusenkoristeiksi ja lopuksi vielä vähän lunta valkoisella akryylimaalilla. Kynnen koristeluun sain ideat mymaynails ja Mucking Fusser Instakuvista.

 

Nyt ei sitten tule enää yhtä ainutta jouluista lakkausta näkyville. Kiitti, mulle riitti tätä lajia :D

Jindie Nails lakkoja voit tilata JindieNails.com kaupasta. Kauppa ei aina toimita lakkoja ulkomaille joten täältä löydät myös listan jälleenmyyjistä. Uusimmat uutiset, lakkajulkaisut ja restock infon löydät heidän FB ja IG sivuiltaan.

 

 
***A Surprise Inside saatu ilmaiseksi kokeiltavaksi. En hyödy linkkien klikkauksista mitenkään.

Jindie Nails – Through the Eyes of a Child

0

Pikainen postaus jouluvalmistelujen keskeltä. Tämä lakka on ihan pakko näyttää juuri nyt koska se on niin ihanan jouluinen. Tämä on uusi Jindie Nails Through The Eyes of a Child lakka jossa on tolkuton määrä erilaista glitteriä shimmerisellä kirkkaalla pohjalla. Tässä on jopa candy canesin mallista glitteriä ja sydämiä. Tämä on enemmänkin glitter topper, mutta tätä voi hyvin käyttää yksinäänkin kuten minä tein. Lopputulos oli kauniimpi kuin kuvat antavat ymmärtää koska shimmerin hieno kimaltelu  ja hologlitterit eivät kuvissa oikein erotu.

Glitter tulee pullosta hyvin ulos kunhan muistaa kääntää pullon ensin hetkeksi ylösalaisin. Candy canesit vaativat hiukan onkimista, mutta muut tarttuvat siveltimeen suosiolla. Levitys ja koostumus olivat ihan hyviä, kun ottaa huomioon mikä määrä glitteriä tässä lakassa on. Jos tätä käyttää glitter topperina niin yksi kerros riittää ja se levittyy helposti ja tasaisesti. Jos lakkaat tällä yksinään tarvitset kaksi kerrosta ja paikoitellen voi glittereitä hiukan joutua töpöttelemään kynnelle. Ei kuitenkaan mitenkään hankala vaan ihan normaali glitterpommi levitykseltään siis.

 

 

Tähän lakkaukseen käytin Essie Beam Me ja Essie Sugar Daddy lakkoja luodakseni nuden pohjan, kaksi kerrosta Through The Eyes of a Childia ja kaksi kerrosta HK Girl pikakuivattajaa.

Jindie Nails lakkoja voit tilata JindieNails.com kaupasta. Kauppa ei aina toimita lakkoja ulkomaille joten täältä löydät myös listan jälleenmyyjistä. Uusimmat uutiset, lakkajulkaisut ja restock infon löydät heidän FB ja IG sivuiltaan.

 
***Through The Eyes of a Child saatu ilmaiseksi kokeiltavaksi. En hyödy linkkien klikkauksista mitenkään.

Polishers Inc. – A New Technique

0
Täällä ollaan taas! Toivottavasti kaikilla on ollut kiva viikonloppu :) Olen saanut kunnian liittyä Polishers Inc. ryhmään ja tänään on vuorossa ensimmäinen postaukseni heidän kanssaan. Olen viime aikoina halunnut tehdä enemmän kynsikoristeluja kuin aiemmin, joten olen todella innoissani tästä tilaisuudesta.

Polishers Inc. on siis ryhmä eurooppalaisia kynsibloggaajia jotka postaavat kaksi kertaa kuukaudessa yhteisen teeman mukaiset kynnet. Onpa kyllä aika huima joukko :)

 

Annie (Polish This!)
Charlotte (Chakalacquer.dk)
Coco (Coco’s Nails)
Emma (Wasting Lifestyle)
Karine (Nailderella)
Malene (Nail Escapades)
Maria (rijaH.dk)
Milena (Nail That Design)
Mina (Cubbiful)
Paulina (Paulina’s Passions)
Tamit (fall in…naiLove!)

 

Tämän päivän teemana oli tehdä kynnet itselle uudelle tekniikalla. Näin tuossa jokin aika sitten jossain FB keskustelussa jonkun mainitsevan (en nyt tosiaan muista missä ja kuka) foil stamping tekniikan. Heti oli pakko etsiä muutama tutorial ja parin YouTube videon jälkeen päätin itsekin kokeilla tätä jossain vaiheessa. Tämän teeman myötä siihen tuli nyt loistava tilaisuus.

 

 

Aloitin lakkaamalla kirkasta lakkaa minigrip pussin päälle. Annoin kuivua ja leimasin päälle kuvion hehe 004 laatasta (myytävänä CesarsShopissa) Konad Pinky Red leimauslakalla. Painoin välittömästi pinkin siirtofolion leiman pintaan ja painoin sen kiinni kuvioon. Folio tarttui märkään leimauslakkaan hyvin. Nostin foliopalan pois ja annoin kuvion hetken kuivua. Sen jälkeen levitin kerroksen päällyslakkaa kuvion pintaan. Tein muutaman ylimääräisenkin decalin koska tiesin ensimmäisten yritysten menevän kaikkea muuta kuin hyvin ;)

Lakkojen kuivuttua pussin pinnalla ne oli helppo kuoria irti. Sen jälkeen leikkasin niistä sopivamman muotoisia ja kokoisia paloja. Lakkasin kynnet ja seuraavan vaiheen tein yksi kynsi kerrallaan. Lakkasin vielä kerroksen värilakkaa. Annoin sen kuivahtaa ihan pienen hetken ja sen jälkeen asetin folioleimauskuvion varovasti vielä märän lakan pinnalle. Hitaasti painelin kuviota kiinni kynnen pintaan. Leikkasin vielä ylimääräisiä reunoja pois ja muotoilin kynsinauhan viereiset alueet asetoniin kastetun siveltimen avulla siisteiksi. Kun decal oli asettunut tasaisesti kiinni kynnen pintaan viimeistelin sen kerroksella HK Girl pikakuivattajaa. Etusormen ja pikkurillin kynteen leikkasin suikaleet decalia ja kiinnitin ne samalla tavalla keskelle kynttä.

Nudepohjaisissa koko kynnen kuvioissa näkee miten joko leimauslakka tai folion väri on levinnyt myös pohjaan, mutta koska se ei oikeastaan näyttänyt huonolta niin annoin asian olla. Foliosta tuli kiva efekti leimauksen pintaan ja itse tykkäsin näistä kynsistä todella paljon. Tätä tekniikkaa tulee varmaan kokeiltua muissakin koristeluissa. Tietysti tämä oli huomattavasti työläämpi kuin tavallinen leimaus, mutta lopputulos oli mielestäni sen arvoinen. Jos joku siellä miettii, että miksi en painanut folioa kiinni suoraan kiinni kynnelle niin folio ei aina tarttunut leimaan niin hyvin ja osa kuvioista meni pilalle. Folio oli myös huomattavasti helpompi painaa kiinni tasaisella pöydän pinnalla olevaan kuvioon kuin kaarevaan kynteen. Tämä oli sen verran inspiroiva kokeilu, että seuraavaksi pitää ottaa työn alle reverse stamping tekniikka.

Etu- ja pikkusormi: kerros Sally Hansen Nail Rehab hoitolakkaa, kerros Glisten & Glow Stuck On Blu! aluslakkaa, kaksi kerrosta OPI Ate Berries in the Canaries cremelakkaa, suikale folioleimausdecalia keskelle kynttä ja HK Girl pikakuivattaja.

Keskisormi ja nimetön: kerros Sally Hansen Nail Rehab hoitolakkaa, kerros Glisten & Glow Stuck On Blu! aluslakkaa, kerros Essie Sugar Daddya, folioleimausdecal koko kynnelle ja lopuksi HK Girl.

 

 

***Käytetyt tuotteet itse ostamiani. En hyödy linkkien klikkauksista mitenkään.

 

piCture pOlish ihanuuksia ja käsinmaalausta

0

Koska selvisin hengissä tämän päiväisestä viisaudenhampaanpoistosta voinkin istua alas ja näyttää teille taas yhdet joulukynnet jotka tein pari päivää sitten.

Näihin käytin taas Sally Hansen Nail Rehab and Glisten & Glow Stuck On Blu! aluslakkoja.

Sitten levitin peukalon, keskisormen ja nimettömän kynteen kerroksen Essie Sugar Daddya, kerroksen Glitter Gal Galaxy Holo Top coatia ja HK Girl pikakuivattajaa.

Sen jälkeen lakkasin etusormen kynteen kaksi kerrosta piCture pOlish Kryptonite lakkaa ja pikkusormen kynteen kaksi kerrosta O’Haraa ja vielä kerroksen HK Girliä.

Kun peukalon, keskisormen ja nimettömän kynnet olivat täysin kuivat kiinnitin keskelle kynttä NailVinyls chevron vinyylit ja lakkasin näkyviin jääneet osat kynttä samoilla piCture pOlish lakoilla. Tähän lakkaukseen sain idean Instassa näkemästäni Sloteazzyn manikyyristä. Värit ovat siis aivan eri, mutta idean sain hänen kynsistään :)

Annoin kynsien jälleen kuivua ja maalasin lopuksi jotain lumitähtiä muistuttavia kuvioita Born Pretty Storen ohuella siveltimellä (arvostelu tulossa) ja valkoisella akryylimaalilla. Lopuksi vielä kerros HK Girliä koristelujen päälle ja valmista tuli.

 

 

 

***Glitter Gal Galaxy Holo Top coat ja siveltimet saatu ilmaiseksi. piCture pOlish lakat ja NailVinyls vinyylit itse ostamiani. En hyödy linkkien klikkauksista mitenkään.

Kosmetiikkabloggaajien joulukalenteri: Luukku 14

0
 Joulukalenteri

 

Tänään on vuorossa kosmetiikkabloggaajien joulukalenterin luukku 14. ja tein sen jälleen tänä vuonna yhteistyössä Wasting Lifestyle blogin kanssa. Eilinen luukku aukesi Kvartsiharakka ja Gently Out of Time blogeissa. Huomenna ovat vuorossa Dioriina ja Fani’s nails and life.

Pienimuotoisen aivoriihen jälkeen tämän vuoden teemaksemme muodostui ”Köyhän naisen luksus” eli koska minulla ei ole varaa ostaa kalliita timantteja, niin tein kynsistäni joulun juhliin sopivat korut. Näiden kynsien teossa vain oma mielikuvitus on rajana. Voit käyttää asuusi ja tyyliisi sopivia värejä sekä koristeluja.

Tällä kertaa valitsin kynsiin kimaltelevaa valkoista ja juhlavaa kultaa. Halusin tehdä jokaisesta kynnestä erilaisen ja samalla säilyttää teeman yhtenäisenä.

Tähän lakkaukseen käytin seuraavia lakkoja ja koristeita. Tuotteen nimessä on linkki suomalaiseen nettikauppaan josta josta löydät hinnan ja muut lisätiedot. En hyödy linkkien klikkauksista mitenkään ja laitan ne tähän ainoastaan helpottaakseni teidän elämäänne jos jokin ihastuttaa niin, että haluat sen hankkia :)

Dance Legend Mountain Snow – Valkoinen, kauniisti kimaltava tekstuurilakka. Olen pitkään halunnut valkoista tekstuuria ja nyt se tuli hankittua, eikä kyllä yhtään kaduta. Hengästyttävän upea! Näissä kynsissä Mountain Snowta on käytetty etusormen kynnellä ja sillä on tehty myös koholla oleva koristelu pikkusormen kynteen.

Wet n Wild Break the Ice – Yksi lempivalkoisistani. Jäisen kaunis valkoinen shimmerlakka. Tätä on käytetty keskisormen kynnessä sekä pohjavärinä pikkusormen liukuvärjäyksessä.

Dollish Polish Drooling Over Your Polish (CesarsShop Exclusive) – Tämä on yksi bloggari kokoelman lakoista ja saatavilla ainoastaan CesarsShopista. Todella monikäyttöinen glitter kirkkaalla pohjalla. Herkän kaunis valkoisen lakan päällä. Tätä tulee käytettyä vielä ennen joulua uudemmankin kerran. Rakastuin! Näissä kynsissä glitteriä töpötetty lakan omalla siveltimellä keskisormen kynnelle.

Dance Legend Zolotaya Ribka (Goldfish) – Tämä ja Mountain Snow ovat ensimmäiset Dance Legend lakkani ja APUA! Olen koukussa! Miten kaunis tämäkin on. Upea yksinään nimettömän kynnessä (kolme kerrosta) ja tällä oli myös todella helppo tehdä kaunis liukuväri pikkusormen kynteen valkoisen shimmerin päälle.

Kultaiset mikrohelmet on joskus tilattu muistaakseni eBaysta ja strassit ovat Konad Pro Rhinestone Pallet Set 7 kiekosta. Nämä strassit ovat laadukkaampia kuin tavalliset halpiskivet ja HK Girl top coat ei sulattanut näitä muodottomaksi ja himmeäksi mössöksi. CesarsShopissa on myytävänä useita erilaisia Konad kiekkoja ja pitää varmaan hankkia itselle lisää näitä, kun kerran koristelen kynsiä paljon kivillä.

 

Ja nyt kun joku siellä miettii, että miten olen jaksanut asetella kaikki nuo pikkuiset mikrohelmet ja strassit kynsilleni, niin minulla oli apunani salainen ase jonka paljastan ihan omassa postauksessaan ;)

Itse tykkäsin näistä kynsistä kovin ja nyt tekisi mieli tehdä vielä monet kynnet käyttämällä valkoista ja kultaa.

ARVONTA!

Nyt kaikki vielä vierailemaan Wasting lifestyle blogiin jos, ette siellä vielä tänään ole käyneet. Sieltä löydät arvonnan jossa palkintona upea Bangerhead.fi nettikaupan lahjoittama hiustenkuivain suoristusrauta setti.

Kaikki joulukalenterin luukut:

1. luukku Viilankantolupa
2. luukku Eyeshadow and Flame ja One of Beauty’s Daughters
3. luukku Wind it up
4. luukku Miss Aria
5. luukku Pitkät kynnet ja Charming nails
6. luukku Levoton tyttö
7. luukku Lazy Dynamite
8. luukku Keyword: Love
9. luukku Kosmetiikkaobsessio
10. luukku Kahvia ja kosmetiikkaa ja Designin eyes
11. luukku elämää smykkinä
12. luukku Siamese lipstick ja Crème de Beauté
13. luukku Kvartsiharakka ja Gently Out of Time
14. luukku Wasting lifestyle ja Polishaholic
15. luukku Dioriina ja Fani’s nails and life
16. luukku Piece of Panda ja Cotton Candy Maker
17. luukku Miten niin liikaa? ja Dazzling Glow
18. luukku Kynsipöllö kosmetiikkapuussa ja Hetkessä
19. luukku in this part of town
20. luukku Mustaa Kajalia ja Nutturapää
21. luukku Dixi
22. luukku Neiti Kameleontti ja Pakolliset – tai ainakin melkein
23. luukku Juille’s
24. Yllätys

 

 

***Dance Legend lakat, Wet n Wild Break the Ice ja mikrohelmet itse ostamiani, Dollish Polish Drooling Over Your polish ja Konad strassit saatu ilmaiseksi. En hyödy linkkien klikkauksista mitenkään.