Heippa ihanat! Pari viime kuukautta on mennyt hujauksessa kynsiä kasvatellessa ja sairastaessa. Olemme koko perhe olleet lähes jatkuvasti kipeänä viimeiset kolme kuukautta. Aina kun tuntuu siltä, että kaikki ovat parantuneet kierros alkaa alusta. Itse olen ollut pari kertaa flunssassa ja viimeisenä iski taas munuaistulehdus päälle. Nyt tulehdus on hoidettu ja oma olo alkaa helpottaa, niin arvatkaapa mitä! Jep, lapset ovat räkäisiä ja kuumeessa.

No jotain hyvää tässä kaiken räkäisyyden ja yskimisen keskellä on sentään se, että olen vihdoin saanut kynsiin hieman pituutta. Edelleen mennään siis kohti mantelin mallia koska kulmat eivät tunnu neliskanttisissa kynsissä kestävän. Tosin nyt taitaa vaarana olla tuo kynnen kärjen napsahtaminen poikki ja taas menetetään reilusti pituutta. Näin jo painajaistakin, että katkaisin kynnen. Olin melko helpottunut herätessäni, kun huomasin kynsieni olevan edelleen tallella :D Vieläkin tykkään enemmän neliönmallisista kynsistä silloin kun minulla on omat luonnonkynnet, mutta nyt mennään näillä ainakin jonkin aikaa.

 

 

Olen saanut siis superlyhyet etu- ja keskisormenkynnet kasvatettua vähän siedettävämpään pituuteen. Katkaisin nimettömän kynnen jokin aika sitten, mutta sekin on kasvanut hyvää vauhtia takaisin. Tämä kuva on otettu noin puolitoista viikkoa sitten ja olen sen jälkeen viilannut kynsiä hieman kapeammiksi ja terävämmiksi. Olen pitkästä aikaa ihan tyytyväinen kynsiini vaikka pituutta saakin tulla vielä jonkin verran lisää. Nyt alkaa vihdoin tuntumaan siltä, että viitsii myös ottaa kynsikuvia blogia varten.

Käytän edelleen CND Rescue RXx ja Bliss Kiss Pure Nail Oil öljyjä yhdessä ja tulokset ovat todella hyviä. Ei ollenkaan liuskottumia! Olen myös löytänyt uuden käsivoiderakkauden, mutta siitä lisää myöhemmin.

Nyt mennen lakkaamaan kynnet ja ottamaan ehkä pari kuvaakin :)