Category: Shimmer

Sephora by O.P.I. – Cab Fare

0

Tässä kuvia ennen geelien laittoa kokeillusta Sephora by OPI Cab Fare lakasta. Raikkaan keltainen lakka vihreällä, pinkillä ja keltaisella shimmerillä.

Keltaiset lakat ovat yleensä ihan hirvittäviä levittää, mutta tämä oli ihanan helppo. Tosin ongelmaksi muodostui tällä kertaa läpikuultavuus. Kuvassa on kolme kerrosta lakkaa ja en usko, että neljäskään kerros olisi ollut täysin peittävä. Tämän alle voisi kokeilla valkoista lakkaa peittävämmän lopputuloksen saavuttamiseksi.

Koostumus tässä oli tosiaan ihanan ohut ja helposti levittyvä. Kolme kerrosta kuivui suhteellisen nopeasti Seche Viten avulla ja pysyvyyskin oli hyvä. Vaikka tämä onkin melko läpikuultava on se silti minulle erittäin mieluinen.

Lähikuva on suttuinen, mutta sillä hain lähinnä esiin sitä vihreä-kelta-pinkkiä shimmeriä.

 

Sephora by OPI – Leaf Him at the Altar

0

Jatketaanpa Sephora by OPI minilakkakokoelman läpi käymistä. Tällä kertaa vuorossa vihreä ihanuus, Leaf Him At The Altar. Tämä on metallinen-frost tai jotain sinne päin, lakka. Minun kokoelmassani uniikki ja todella kaunis sävy. Tämä on selkeästi vaaleanvihreä eikä taita esimerkiksi kullan sävyyn.

Ihan kohtuullisen hyvin levittyi ja kaksi kerrosta riitti lyhyempiin kynsiin. Pidemmät kynnet vaatisivat varmaankin vielä sen kolmannen kerroksen. Kuivumisaikakin oli lyhyt Seche Viten avustuksella. Siveltimen jälkiä on hiukan nähtävissä, mutta ei häiritsevästi. Vihreästä pitäville ihan hankkimisen arvoinen lakka.

Kuvassa Nail Tek II x1, Leaf Him At The Altar x2 ja päällä Seche Vite.

 


Sephora by OPI – Sample Sale

0

Tämä lakka on kuin Opening Night sävyn punainen sisar, upean punainen shimmerlakka. Tietyssä valossa tämä lakka näyttää hehkuvan sisältä päin. Punaisen sävy on tässä todella kaunis ja vuodenaikaan sopiva.

Lakka levittyi erittäin hyvin ja kuivui nopeasti. Kaksi kerrosta riitti peittämään ja laatu tuntui tässäkin olevan todella hyvä. Tämä on niin omaan silmään mieleinen punainen, että saattaa tulla tuo minipullo joskus käytettyä loppuunkin.

Kuvassa Nail Tek II x1, Sample Sale x2 ja päällä Seche Vite. Kuva ei tee oikeutta tälle lakalle ja sen sisäistä hohtoa oli vaikea saada kuvassa näkymään.

 

Sephora by OPI – Opening Night

0

Tätä lakkaa kelpaa esitellä ensimmäisenä swatchauksena Sephora by OPI minilakkakokoelmastani. Sephora by OPI Opening Night on ihana sininen shimmerlakka. Sävy on todella syvän sininen, mutta ei todellakaan lähellä mustaa.

Tämä sävy on aika tarkka kopio OPI Yoga-ta Get This Blue! lakasta. Vertasin näitä kynnellä rinnakkain ja ero on mitättömän pieni. Yoga-Ta Get This Blue! on sävyltään ehkä ihan hitusen syvemmän sininen ja shimmer pikkuisen kirkkaampaa. Jos näiden kahden väliltä on valittava niin suosittelen YGTB:ta. Ero on kuitenkin niin huomaamaton, että kuvaa on turha ottaa koska kamerani ei pysty sitä eroa tallentamaan.

Pigmenttiä tässä lakassa on vaikka muille jakaa ja lyhyisiin kynsiin riitti loistavasti yksi ainoa kerros. Levittyvyys oli täydellinen ja lakka kuivui todella nopeasti. Loistavaa laatua!

Kuvassa: Nail Tek II x1, Opening Night x1 ja päällä Seche Vite kuivattamassa.

 


Color Club Lava Lamp ja Dior Indian Saffron sekä parvekelasin hyökkäys

0

Nyt vuorossa ihanan kesäinen lakkaus. Color Clubin Lava Lamp on räväkkä neonoranssi creme. Se on yksinäänkin aivan upea sävy, mutta nyt kaipasin väriin hiukan lisää syvyyttä ja kuorrutin sen Diorin persikkaisella, läpikuultavalla Indian Saffron lakalla jossa on paljon micro-glitteriä.

Ensimmäisessä kuvassa kynsillä on kerros OPI NNS ja kaksi kerrosta Lava Lamp lakkaa.

Toisessa kuvassa päälle on lisätty kaksi kerrosta Diorin Indian Saffronia ja Seche Vite kuivattamaan.

Sitten näettekin eilen aamulla tapahtuneen parvekelasionnettomuuden tuloksen. Vasemman etusormen kynsi repeytyi oikein kunnolla ja aiheutti pienimuotoisen verilöylyn. Voin kertoa, että sattui ja sattuu edelleen! Revennyt osa on edelleen kiinni tuossa kynsipedissä pienellä riekaleella ja eipä pysty sitä siitä irrottamaan, kun sattuu tajuttomasti. Siinähän se sitten osuu johonkin 5 minuutin välein aiheuttaen mukavia kiljahduksia. Viilasin kynttä vielä varovasti lyhyemmäksi kuvan ottamisen jälkeen ja yritän nyt selvitä laastarin voimin seuraavat pari viikkoa jos se kynsi vähän kasvaisi takaisin kynsipedin suojaksi.

Nyt pitää hetki selvitä yksi kynsi muita lyhyempänä, kun en kaikkia halua ihan superlyhyiksi viilata :/ No onneksi täällä äitiyslomalla ei kukaan pahemmin mun kynsiä katsele :P

 

 


 

Oh the horror!!!

 

China Glaze – Golden Spurs

0

Kaiken glitteryliannostuksen ja tuon viimeisen ällöttävän puolelle menevän manikyyrin jälkeen teki mieli jotain hiukan hillitympää lakkaa ;) China Glazen Golden Spurs olikin tähän ihan sopiva. Olen tämän hankkinut jo aikoja sitten, mutta nyt vasta kokeilin ensimmäistä kertaa. Minulla onkin laatikossa niin monta pullollista kokeilemattomia lakkoja, että tein päätöksen olla ostamatta yhtään uutta ennenkuin kaikki jo olemassa olevat on korkattu. Tosin annan itselleni luvan lipsua tästä päätöksestä jos jotain ylitsepääsemättömän hienoa tulee vastaan paljon normaalia halvemmalla hinnalla.

Golden Spurs on China Glazen Fall 2008 Rodeo Diva kokoelmasta. Kaunis hiekanruskea lakka jossa on paljon kultaista shimmeriä. Tämä on koostumukseltaan ohutta ja levittyy täydellisesti. Kaksi kerrosta riitti peittämään ja Seche Viten avulla kuivui todella nopeasti.

Kuvassa: OPI NNS x1, Golden Spurs x2 ja päällä Seche Vite pikakuivattaja.

 

(

Nudeilua – Color Club Linen & Silk

0

Tällä hetkellä minua viehättää erityisen paljon aivan nudet kynnet. Olin jo pitkän aikaa ihan ilman lakkaakin. Jos kuitenkin lakkaan, niin valinta on vaalea/läpikuultava lakka tai ranskalainen manikyyri. Tämä villitys iskee aina säännöllisin väliajoin ja menee nopeasti ohi ;)

Color Clubin Linen & Silk on ihan täydellinen valinta nude lakkaukseen. Hiekanvärinen shimmerlakka levittyy kauniisti jo ensimmäisellä kerroksella ja on pidemmissä kynsissä peittävä kolmannella.

Kuvassa: OPI NNS x1, Linen & Silk x2 ja päällä kuivattamassa Seche Vite.

 

Sinful Colors – San Francisco

0

Elokuiselta Amerikan lomalta mukaan tarttui myös toinen Sinful Colors halpis-sarjan lakka sävyssä San Francisco. Nythän näitä Sinfulin lakkoja saa myös täältä koti Suomesta, ihan Seppälästä.

Lakka on kirkkaan, omaan silmääni myrkyn vihreä ja sisältää micro-glitteriä. Sävy on todella upea ja tätä ei vihreän lakan ystävä voinutkaan jättää ostamatta ;)

San Francisco on yllättävän läpikuultavaa ja vaatiikin kolme kerrosta peittääkseen pidemmät kynnet. Myös kuivumisaika on pitkähkö, mutta upea sävy ja $1.99 hinta tasoittavat kuitenkin huonoja puolia huomattavasti. Pysyvyys tässä oli ihan hyvä ja poistaminenkaan ei ollut suurta tuskaa. Ensi kerralla tosin laitan tämän alle kaksi kerrosta aluslakkaa koska kynnet värjäytyivät ikävän vihertäviksi.

Kuvassa: OPI NNS x1, San Francisco x3 ja päällä kuivattamassa Poshe.

 

L’Oréal Resist & Shine Titanium – 732 Black Violet

0

Uusista Lorkun lakoista ostin ensimmäisenä kokeiluun sävyn 732 Black Violet. Tämä on todella tumma, syvän violetti sävy. Jossain valossa väri näyttää ainoastaan intensiivisen mustalta, mutta hiukankin paremmassa valaistuksessa violetti sävy erottuu selvästi. Lakka sisältää myös hienojakoista shimmeriä, joka ei kuitenkaan pahemmin kynnellä tavallisessa valaistuksessa erotu. Tämä on erittäin kaunis lakka ja olenkin jo tänään saanut kehut siitä kuinka upeilta kynteni näyttävät ;)

Black Violet on koostumukseltaan paksuhkoa, mutta levittyy ihan hyvin. Tätä on turha koittaa levittää ohuesti vaan lakkaa tulee väkisin melko paksu kerros. Tämä ei kuitenkaan tällä kertaa haittaa koska lakka on erittäin hyvä pigmenttinen ja yksi kerros riittää peittämään. Paksusta kerroksesta huolimatta tämä kuivui tosi nopeasti pikakuivattajan avulla.

Itse olen jopa hiukan yllättynyt lakan laadusta ja siitä miten näyttävää jälkeä sai aikaan jo yhdellä kerroksella. Taidan ostaa samasta kokoelmasta ainakin vielä sinisen ja turkoosin lakan. Nämähän olivat tosiaan myynnissä ainoastaan rajoitetun ajan, joten kannattaa hakea omansa ajoissa.

Kuvassa: OPI NNS x1, Black Violet x1 ja Poshen pikakuivattaja. Kuvat otettu kirkkaassa keinovalossa.

 

Mustaa Halloweeniksi! OPI Baby It’s ”Coal” Outside!

0

Samalla teemalla jatketaan eli nyt vuorossa hiilenmustaa Halloween viikolle. OPI Baby It’s ”Coal” Outside! on Holiday In Toyland 2008 kokoelmasta.

Baby It’s ”Coal” Outside! on musta kiiltävä lakka hopeisella micro-glitterillä. Tämä levittyy ihan kivasti ja vaatii vähintään kaksi kerrosta peittääkseen. Kuivuu nopeasti pikakuivattajan avulla ja lopputulos on upean kiiltävä. Täydellinen sävy tähän vuodenaikaan ja varsinkin Halloween bileisiin :D

Kuvassa OPI NNS x1, Baby It’s ”Coal” Outside! x2 ja päällä Poshen pikakuivattaja.