Kuukausi on jo kulunut siitä kun aloin kasvattamaan omia kynsiäni takaisin akryylien jäljiltä. Projekti on nyt siinä vaiheessa, että peukalon repeämä on kasvatettu pois ja etusormen kynsi on vihdoin alkanut kasvaa tervettä ja ehjänä pysyvää reunaa. Kynsissä on edelleen jäljellä akryylin vaurioittamaa osaa ja vihreäksi värjäytyneitä läiskiä. Jostain syystä vasemman käden kynnet olivat projektin alussa huonommassa kunnossa. Siksi olenkin käyttänyt sitä esimerkkikätenä kasvatuksessa. Oikean käden tasaisemmin kasvaneet kynnet näkyvät lakkauskuvissa.

Seuravaan kahden viikon aikana vihreät värjäytymät ovat todennäköisesti kasvaneet pois ja vaurioitunutta osuutta on hyvin vähän jäljellä. Uskoisin, että voin pian aloittaa kunnolla pituuden kasvattamisen.

Apuna kasvatuksessa edelleen sisäisesti biotiini ja ulkoisesti runsas rasvaus ja öljyäminen. Kynteni ovat myös jatkuvasti lakatut koska lakkaus suojaa ja vahvistaa kynttä.

Haluan vielä uudelleen huomauttaa, että rakennekynnet eivät pilaa omia luonnollisia kynsiäsi ja niitä ei kuulu poistaa kaikkea kerralla, kuten minä tein ;) Minulla on luonnostaan erittäin ohuet kynnet jotka vaurioituvat helposti, joten ihan kaiken massan poistaminen teki kynsistäni vielä aikasempaa ohuemmat.