Tänään näette ensimmäisen yritykseni tehdä dotting tool manikyyri. Viime aikoina blogissa on nähty paljon juttuja joita olen tehnyt ensimmäistä kertaa. Muut bloggarit ovat jo tehneet näitä paljonkin ja esitelleet myös minulle vielä uusia lakkoja. Tämä johtuu siitä, että elämässäni oli niin paljon aikaa ja energiaa vieviä juttuja meneillään, että vietin suurimman osan viime vuotta ilman mitään mielihaluja kosmetiikkaa tai kynsilakkoja kohtaan. Nyt arki on alkanut palautua raiteilleen ja elämä normalisoitua, joten kosmetiikkahöperyyskin on taas noussut kunnolla pinnalle. Viime aikoina olen innostunut myös erilaisista indie kynsilakoista ja tilaillut niitä aika paljon. Niitä tulettekin sitten näkemään lähitulevaisuudessa. Toivottavasti nuo erikoisemmatkin merkit jaksavat ns. tavallisten lakkojen lisäksi kiinnostaa :)
No se siitä ”Seli, seli” lätinästä ;) Tätä manikyyria varten lakkasin kynnet ensin Models Own Soda Pop Pink vaaleanpunaisella cremellä. Laitoin tuota lakkaa kaksi kerrosta ja annoin kuivahtaa. Sen jälkeen lisäsin pisteet erikokoisilla dotting tooleilla käyttämällä Color Club Where’s The Soiree?, OPI Alpine Snow ja Models Own Moody Grey lakkoja. Hetki taas kuivattelua, etteivät pisteet leviä ja lopuksi top coat. Helppo ja nopea tehdä sekä ainakin omasta mielestäni tosi kivan näköinen lopputulos.