Kategoria: Wet n Wild

Haluan valkoisen holon…

0

Taas tälläinen pikapostaus, kun on sekunti aikaa kirjoittaa jotain. Nyt pitää kyllä ehtiä tekemään jonkinlainen postauspuskuri niin, että näitä juttuja olisi tuolla parin viikon edestä jonossa eikä tulisi turhia taukoja koska elämä :D

Kiirettä on pitänyt joulujuttujen kanssa ja lisäksi oli vielä tyttären 3-v synttärit heti joulun jälkeen. Ipanat onnistuivat myös saamaan serkuiltaan räkätaudin joululahjojen lisäksi ja nyt ovat kaikki kolme kipeitä eli hauskaa on riittänyt koko rahan edestä.

Sitten kynsiin. Olen jo pitkään miettinyt haluavani ihan puhtaanvalkoisen hololakan, mutta sopivaa ei ole vielä tullut vastaan. Nyt joulun jälkeen tuli kyllästyminen väreihin ja glitteriin joten halusin vuorostaan simppelin ja raikkaan lakkauksen. Sen valkoisen holon puutteessa päädyin seuraavaan lakkaukseen. Kaksi kerrosta F.U.N. Lacquer Diamond holo top coatia valkoisen shimmerin eli Wet n Wild Break the Ice lakan päälle ja lopuksi HK Girl pikakuivattaja. Eihän tästä nyt valkoista tullut, mutta hyvä kuitenkin.

Tällä lakkauksella mentiin monta päivää ja nyt voi taas hyvillä mielin laittaa kunnon glitterpommin uuden vuoden aatoksi ;)

 

 

 

***Käytetyt tuotteet itse ostamiani. En hyödy linkkien klikkauksista mitenkään.
 

Wet n Wild Megalast – Disturbia

0

Ostin tämän lakan jo jonkin aikaa sitten Seppälän alesta. Kynsille se pääsi vasta nyt ja lähinnä siksi, että halusin kerrostaa siihen päälle holo top coatin, mutta siitä enemmän lauantain postauksessa.

Tämä on siis Wet n Wild Megalast Disturbia. Tumma violetti hienoisella pinkillä shimmerillä. Shimmer on pullossa näkyvämpi kuin kynnellä. Lakka levittyi hyvin ja vaati kolme kerrosta peittääkseen täysin. Lyhyempi kyntiset selvinnevät kahdella kerroksella. Olen edelleen oikein tyytyväinen kaikkiin ostamiini Wet n Wild lakkoihin. Jos olen oikein ymmärtänyt Seppälä luopuu Wet n Wild lakkojen myynnistä ja näiden ostaminen siis hankaloituu. Kurja juttu!

Kuvassa siis kolme kerrosta Disturbia lakkaa ja HK Girl pikakuivattaja.

 

 

***Disturbia on itse ostamani, HK Girlin olen saanut lahjaksi. En hyödy mitenkään linkin klikkauksista.

Try it on Tuesday: Wet n Wild Megalast – I need a Refresh-Mint

0

Nämä Wet n Wildin Megalast lakat ovat minulle kovin mieluisia. Olen ostanut kaksi sävyä ja molemmat toimivat todella hyvin. Lyhyille kynsille saattaa riittää ainoastaan yksi kerros, minä laitoin kaksi. Koostumus on hieman vahvan puoleinen, mutta todella pigmenttinen ja levittyy tasaisesti. Tämä I Need a Refresh-Mint on todella kaunis ja sen on sanottu olevan lähellä China Glazen For Audreyn sävyä.

 

 

 

 

***Tässä manikyyrissä käyttämäni tuotteet ovat itse ostamiani ja linkkien klikkaaminen ei hyödytä minua mitenkään.

Wet n Wild Megalast – Heatwave

0

Joko pian on kevät!? Ihan keväinen tunne tuli jo tämän lakan kanssa. Ihana, herkullinen korallinpunainen creme, Wet n Wild Megalast sävy Heatwave. Ostin tämän lakan Seppälästä käydessäni siellä metsästämässä alelakkoja ja päätin ostaa myös yhden WnW lakan kokeiluun. Ihania keväisen pastellisia sävyjä oli paljon muitakin ja olinkin sen verran tyytyväinen tähän lakkaan, että saatan käydä ostamassa vielä muutaman lisää.

Pullon avattuani huomio kiinnittyi luonnollisesti hervottoman kokoiseen siveltimeen. Itseasiassa taisin sanoa ”Oh! Holy crap, look at this!” ja käännyin esittelemään löytöäni miehelleni, joka ei tietysti ymmärtänyt ollenkaan mitä meikäläinen siinä päivitteli ja tyytyi vain pyörittelemään silmiään pöhköydelleni. Pienen totuttelun jälkeen sivellin kuitenkin tuntui ihan luontevalta ja lakkaus onnistui helposti.

Tämä lakka oli erittäin hyvä pigmenttistä, mahtaisikohan käydä leimailuunkin? Kaksi kerrosta riitti loistavasti peittävään lopputulokseen ja tämä myös kuivui nopeasti Inm Out The Door pikakuivattajan kanssa. Sävyvalikoima näissä Megalast lakoissa oli aika peruskauraa, mutta varsin kauniita pastellin sävyjä siellä näytti olevan.

Löytyykö teiltä näitä Wet n Wild Megalast lakkoja ja mitäs olette niistä tykänneet?

 

Wet n Wild Megalast sivellin ja  OPI sivellin

 

Wet n Wild – Rocking In Rubies

0

Oli sitten pakko heti kokeilla uutta Wet n Wild lakkaani. Rockin In Rubies on siis räväkän punainen lakka punaisella ja kultaisella shimmerillä. Kultainen shimmer tosin erottuu lähes ainoastaan pullossa. Kynnellä kaikki näyttää punaiselta. Sävyltään lakka on oikein leiskuvan punainen ja minun mielestäni todella kaunis.

Rockin In Rubies on koostumukseltaan aika ohutta ja valuu helposti kynsinauhoille. Kahden kerroksen jälkeen hiukan paistaa kynnen kärjet läpi, eli kolmas olisi tullut tarpeeseen. Yllättävän pigmenttirikas silti markettilakaksi. Kuivumisaikakin oli pitkähkö, mutta ei mahdoton. Kaiken tuon annan kuitenkin anteeksi koska lakka on tosi kauniin sävyinen ja nyt toivonkin, että se säilyy hetken lohkeilematta.

Kuvassa: OPI NNS x2, Rocking In Rubies x2 ja päällä jälleen Poshe.

Ei siis pöllömpi ostos :) Wet n Wild lakat ovat helposti saatavilla ihan kotimaasta ja hintakaan ei päätä huimaa. Ehkä joskus innostun vielä kokeilemaan jotain toistakin sävyä.

Eilen muuten lakkoja poistaessani huomasin, että kaikki oikean käteni kynnet ovat liuskottuneet… grrrr! Hetken siinä kiroiltuani oivalsin mistä asia johtuu. Käytän rakennekynsiä tehdessä desinfioivaa puhdistusnestettä ja se lienee kuivattanut kynnet oikeasta kädestä. Nyt on siis korkea aika hankkia ne HANSKAT! Muuten saan sanoa bai bai haaveille pitkistä ja kauniista kynsistä. Toivottavasti liuskottuminen tuosta rauhoittuu ja ei ala kauhea katkeilukierre.