Category: Vaseline

Kuukauden suosikit: kesäkuu

0

Tänään olisi vuorossa ensimmäinen ”Kuukauden suosikit” -postaukseni. Tulevaisuudessa minun on tarkoitus kuvata aina kuukauden suosikit video, mutta nyt en ole vielä ihan valmis alkamaan noiden videoiden tekoa, joten menköön nämä kesäkuun suosikit ihan näin tavallisena postauksena. Näissä esittelen siis muutaman tuotteen joista olen edellisen kuukauden aikana tykännyt erityisen paljon ja joita on tullut käytettyä enemmänkin. Osa tuotteista voi olla jo blogissa aiemmin nähtyjä, mutta ne ovat niin hyviä, että ansaitsevat uuden maininnan. Osa on tuotteita joista en ole aiemmin puhunut, mutta ne ovat kuitenkin säännöllisessä käytössä ja haluan niitä näin pikaisesti esitellä.

Tässä siis muutamia kesäkuun suosikkeja:

(lisää…)

Vaseline Intensive Care Essential Healing kosteusvoide

4

Olen oikea laiskiainen mitä tulee ihon kosteutukseen. Huolehdin kyllä kasvoistani ja käsistäni, mutta muu vartalo jää huomattavasti vähemmälle huomiolle. En juuri koskaan rasvaa ihoani suihkun jälkeen eikä minulla oikeastaan olisi edes aikaa odotella kosteusvoiteen imeytymistä. Nyt olen kuitenkin löytänyt voiteen joka toimii minulla loistavasti.

(lisää…)