Category: Glitter topper

Sally Hansen Luxe Lace – Eyelet ja Ruffle

0

 

 

Tänään vuorossa toiset kaksi Sally Hansen uutuutta jotka sain kokeiluun. Nämä ovat kevään 2015 Luxe Lace kokoelman valkoinen 830 Eyelet ja musta 840 Ruffle.

Molemmissa on ainoastaan yhtä väriä matta hex-glitteriä eri kokoisina hippuina. Koostumus näissä oli hyvä ja helppo levittää. Kahdella kerroksella kynnelle tuli tarpeeksi glitteriä ja niitä ei tarvinnut pullosta onkia. Halusin glitterin tulevan kauniisti esiin ja levitinkin näitä molempia läpikuultavan nudepohjan päälle.

 

 Nämä ovat siis erittäin yksinkertaisen näköisiä ja helppokäyttöisiä glittereitä. Itselläni on muutamakin mustavalkoinen glittersekoitus, mutta näitä ennen ei ollut yhtään koko valkoista tai mustaa joka olisi näin perusjuttu. Kaikissa on mukana joko kimaltavaa glitteriä tai eri muotoisia glittereitä. Joskus yksinkertainen on kuitenkin hyvä juttu! Jos sinulla ei ole mustavalkoista glitteriä saat sellaisen levittämällä kerroksen näitä kumpaakin. Pientä extraa voit lisätä lakkaukseesi käyttämällä näitä liukuvärin päällä tai levittämällä alle ensin kerroksen kimaltavaa glitterlakkaa. Itse pidinkin näistä juuri sen vuoksi, että eri käyttömahdollisuuksia näissä on todella paljon.

Molemmissa lakkauksissa pohjana kerros Essie Beam Up aluslakkaa ja kerros Essie Sugar Daddya. Sen jälkeen kaksi kerrosta glitteriä ja HK Girl pikakuivattaja.

Mustan Ruffle lakan alla etu- ja pikkusormen kynsissä lisäksi kerros kimaltavaa OPI In True Stefani Fashion glitterlakkaa.

Sally Hansen Luxe Lace kausikokoelman lakat tulevat myyntiin helmikuun aikana ja 11,8 ml pullon suositushinta on 9,50 euroa.

 

***Lakat saatu ilmaiseksi kokeiltaviksi.

Delush Polish – Mad Top Hatter Duo

0

 

Tänään siis vuorossa jokin aika sitten Suomeenkin, CesarsShopiin myyntiin tulleen Delush Polish indiemerkin Mad Top Hatter Duon lakat Star Gazer ja Two Bees in a Pod. Nämä kaksi glitter topperia on yhdistetty eilisissä postauksissa nähtyjen OPI cremejen kanssa.

Star Gazer lakka sisältää neonglitteriä kirkkaalla pohjalla.  Lakka on todella tasaisesti ja hyvin levittyvä eikä glittereitä tarvitse pullosta sen suuremmin onkia. Tätä voi käyttää todella monen eri värisen lakan seurana. Tässä se on yhdistetty OPI Where Did Suzi’s Man-Go? cremen kanssa ja lopputulos on mielestäni tosi nätti ja raikas.

Kuvassa siis kaksi kerrosta Star Gazeria OPI Where Did Suzi’s Man-Go? lakan päällä sekä HK Girl pikakuivattaja.

 

Two Bees in a Pod on raikas kelta-musta glitterpläjäys jossa mukana myös hologlitteriä tuomassa hiukan extrasäihkettä. Nimensä mukaan tästä tulee mieleen ampiaiset :P Lakkasin tällä OPI Alpine Snow valkoisen cremen päälle. Tämä näytti tosi hyvältä jo ihan yhdellä kerroksella, mutta glitterharakan oli vanhasta tottumuksesta lisättävä vielä toinenkin. Lakka levittyi hyvin ja tasaisesti. Tässä on mukana niin paljon glitteriä, että pääset nopeasti haluamaasi lopputulokseen peittävyyden suhteen.
Kuvissa kaksi kerrosta Two Bees in a Podia OPI Alpine Snow lakan päällä sekä HK Girl top coat.

Kaikki tämän postauksen tuotteet löydät CesarsShopista.

 

 

 

***Kaikki postauksessa mainitut tuotteet saatu ilmaiseksi. En hyödy mitenkään linkin klikkauksista enkä alekoodin käytöstä.

Jindie Nails – Purple Penguin Punch (Norway Nails custom)

0

Tänään vuorossa ihana Jindie Nails glitterpommi Purple Penguin Punch. Tämä sävy on valmistettu vain Norway Nails kauppaa varten ja on siis saatavilla ainoastaan sieltä.

Tämä on läpikuultava violetti glitter lakka joka on täynnä erimuotoisia ja mallisia glittereitä. Tässä lakassa on myös uskomattoman kaunis shimmer ja pieniä erivärisiä flakieseja. Itse valitsin pohjaväriksi mustan cremen (Essie Licorice) koska se toi shimmerin ja violetin värin upeasti esille. Tätä voi kuitenkin käyttää minkä tahansa värin päällä ja vaikkapa valkoinen tai vaaleanpunainen näyttäsivät tämän kanssa varmasti todella hyvältä.

Levitys oli helppoa ja glittereitä ei tarvinnut pullosta onkia. Makrokuvaa katsoessa tulee mieleen, että olisin voinut laittaa vielä toisen kerroksen top coatia pintaa tasoittamaan. Tämä on todella kaunis lakka ja tällä saat monta erilaista lookkia pohjaväriä vaihtamalla.

Kuvissa kerros Essie Licoricea, kaksi kerrosta Purple Penguin Punchia ja HK Girl top coat.

Jindie Nails lakat löydät Norway Nails nettikaupasta. Sieltä löydät upean valikoiman indie lakkoja ja muita merkkejä. Koodilla ”POLISHAHOLIC” saat -10% alennuksen ostoksistasi. Kannattaa seurata myös kaupan Facebook ja Twitter sivuja.

 

 

***Purple Penguin Punch saatu ilmaiseksi kokeiltavaksi, HK Girl on saatu lahjaksi. En hyödy linkin klikkauksista tai alennuskoodin käytöstä mitenkään.

Femme Fatale – Witchful Thinking

0

Kivaa sunnuntaita kaikille! Toivottavasti teillä on ollut hauska ja rentouttava viikonloppu. Tänään esittelen jälleen yhden Femme Fatale lakan. Tällä kertaa se on Witchful Thinking glitter topper jota kokeilin edellispäivänä postaamani Maddening Whispers manikyyrin päälle.

Femme Fatalen nettisivuilla lakkaa kuvaillaan näin: ”A clear based glitter topper filled with gunmetal, black, charcoal and silver glitters in various sizes/shapes and accented with a stunning lavender shimmer and violet iridescence. We recommend using over a darker base colour to enhance the shimmer”.

Tämä lakka sisältää todella runsaasti glitteriä ja helpoin levitys tapa oli levittää ensimmäinen kerros normaalisti ja töpötellä toinen kerros paikoilleen. Näin glitterit eivät juuttuneet toisiinsa ja kasaantuneet yhteen kohtaan kynttä. Tällä tavalla levityksessä ei ollut mitään ongelmia ja lopputulos oli tasainen. Lisäsin lopuksi kaksi kerrosta päällyslakkaa pintaa siloittamaan. Tässä lakassa on ihana metallinen fiilis ja se näytti livenä todella hyvältä. Valitattavasti kamera (tai kuvaaja) ei kuitenkaan onnistunut tallentamaan kaikkea kimallusta.

Femme Fatale kynsilakat ja kosmetiikan löydät heidän nettikaupastaan. Sieltä löydät myös listan jälleenmyyjistä. Sosiaalisessamediassa voit seurata Femme Fatalea FacebookissaTwitterissä ja Instagramissa.

Kuvissa siis kaksi kerrosta Maddening Whispers lakkaa, kaksi kerrosta Witchful Thinkingia ja kaksi kerrosta HK Girl pikakuivattajaa.

 

***Witchtful Thinking ja Maddening Whispers saatu ilmaiseksi, HK Girlin olen saanut lahjaksi. En hyödy mitenkään linkkien klikkauksista.

Sally Hansen Fuzzy Coat – Fuzz-Sea

0

Joulukuussa mennään ja on ihanien joulumanikyyrien ja -postausten aika. Nyt postaan ensin kuitenkin arkistossa jo hetken killuneen Sally Hansen Fuzzy Coat manikyyrin. Tässä pohjalla Color Club Poetic Hues jonka päälle lakattu kaksi kerrosta Sally Hansen Fuzz-Sea lakkaa osittain töpöttämällä. Päällä vielä kerros HK Girl pikakuivattajaa. Tämä olisi näyttänyt paljon paremmalta jos olisin vaivautunut tekemään tämän teipin avulla jolloin tekstuurilakan raja olisi ollut huomattavasti tasaisempi ja terävämpi.

Tykkäsin yhdistelmästä kuitenkin kovasti ja tuo herkullisen sävyinen Fuzz-Sea tulee varmasti kaivettua uudelleen esiin lakkalipastosta kevään koittaessa.

 

***Fuzz-Sea and Poetic Hues saatu ilmaiseksi, HK Girl on itse ostamani. 

Lynnderella – Once Upon a Prince

0

Tänään näytillä viimeinen lakka Lynnderella ”Once Upon a Prince and more Man Candy” kokoelmasta. Kahdeksan muuta sävyä ja niiden arvostelut sekä kuvat löydät alla olevasta listasta klikkaamalla lakan nimeä. :

Mr. Darcy
The One Who Got Away
Mr. Pink
Tidy Whities
It’s Raining Shaman
Oh Eric…!
AquaMan Candy
The Full Minty

 

Tämä lakka on siis Once Upon a Prince ja Lynnderella kuvailee sitä näin”Once Upon a Prince has multiple purples accented with scattered multiglitter in a rich, translucent purple and blue shimmered purple base”. Yleensä yhdistän tämän väriset glitterit lilan tai mustan pohjan kanssa. Tällä kertaa päätin kuitenkin valita eri värin. Kullanvärinen shimmerlakka olikin sopivasti kokeiltavaksi tulleiden lakkojen pinossa, joten päätin lyödä kaksi kärpästä yhdellä iskulla. Yhdistelmä olikin oikein toimiva ja näytti todella hyvältä livenä.

Tähän manikyyriin käytin Color Club Sugar Rays lakkaa, kaksi ohutta kerrosta Once Upon a Princea sekä G & G HK Girl top coat.

 

 Tässäkin oli oikein hyvä ja laadukas koostumus ja levitys sujui ongelmitta. Glitteriä tässä lakassa on niin paljon, että tämä saattaa olla täysin peittävä kolmella huolellisesti levitetyllä kerroksella. Tämä myös levittyi niin ohuesti, että kolme kerrosta olisi vielä hyvän ja suhteellisen tasaisen näköinen.

Norway Nails kaupassa on myös upea valikoima indie lakkoja ja muita merkkejä. Koodilla ”POLISHAHOLIC” saat -10% alennuksen ostoksistasi. Kannattaa seurata myös kaupan Facebook ja Twitter sivuja.

 

 

***Once Upon a Prince ja Sugar Rays saatu ilmaiseksi kokeiltaviksi, HK Girl on itse ostamani. En hyödy linkkien klikkauksista tai alennuskoodien käytöstä mitenkään.

Lynnderella – Mr. Darcy

0

Tässä taas vaihteeksi Lynnderellaa Once upon a Prince and other Man Candy kokoelmasta. Tämä on Mr. Darcy ja ah, miten rakastan tuota nimeä! Olen nähnyt Ylpeys ja ennakkoluulo minisarjan niin monta kertaa ja en saa siitä tarpeekseni. Aina se on vain yhtä ihana! Kirjankin olen tietysti lukenut, mutta uusimpaan elokuvaan en ole sekaantunut :P

Lynnderella kuvailee tätä lakkaa näin ”Mr. Darcy was inspired by devotion to and deep love for chivalrous gentlemen who have good manners and behave courteously. It has multiple shades of grey, as well as lavender, gunmetal, periwinkle, and navy as well as a kiss of red in a clear base”.

Päätin kokeilla tätä Color Club Williamsburg manikyyrini päälle. Tumma navy sininen pohja sai mustan glitterin lähes katoamaan, mutta muut tulivat esille ihan kauniisti. Tämä lakka näyttäisi hyvältä myös vaaleanpunaisen tai laventelin pohjavärin kanssa. Minulla ei kuitenkaan antanut luonto periksi yhdistää Mr. Darcya niin naisellisten värien kanssa ;)

Kuvassa reilu kerros Mr. Darcy lakkaa Color Club Williamsburgin päällä sekä G & G HK Girl pikakuivattaja.

 

 

Koostumus tässä oli oikein laadukas ja levityksen kanssa ei ollut minkäänlaista ongelmaa.

Norway Nails kaupassa on myös upea valikoima indie lakkoja ja muita merkkejä. Koodilla ”POLISHAHOLIC” saat -10% alennuksen ostoksistasi. Kannattaa seurata myös kaupan Facebook ja Twitter sivuja.

 

 

***Mr. Darcy ja Williamsburg saatu ilmaiseksi kokeiltaviksi, HK Girl on itse ostamani. En hyödy linkkien klikkauksista tai alennuskoodien käytöstä mitenkään.

Chaos and Crocodiles – Fireside Nights

0

Tämä on ensimmäinen Chaos and Crocodiles lakkani ja olinkin tosi innoissani, kun tämä ihana indiemerkki tuli saataville myös tänne Eurooppaan. Fireside Nights on täydellinen glitter topper syksyyn. Se sisältää paljon leiskuvan punaista ja kultaista glitteriä eri kokoisena ja muotoisena.

Lakkasin kaksi kerrosta Fireside Nightsia IsaDora Loden Green lakkauksen päälle ja viimeistelin G & G HK Girl pikakuivattajalla.

 

Koostumus tässä lakassa oli mukavan ohut ja erittäin hyvin levittyvä. Kaksi kerrosta levittyi tasaisesti ja kynnelle tulevan glitterin määrää oli helppo hallita. Lopputulos oli sen verran tasainen, että en kokenut tarvetta käyttää Glitter Foodia pintaa tasoittamaan ennen top cotia.

Oman pulloni ostin Norway Nails nettikaupasta ja sieltä saat myös -10% alennuksen käyttämällä koodia POLISHAHOLIC. Chaos and Crocodiles lakkoja on saatavilla myös Mei Mei’s Signatures kaupasta.

 

***Kaikki tässä manikyyrissä käytetyt tuotteet ovat itse ostamiani. En hyödy linkkien klikkauksista tai alennuskoodien käytöstä mitenkään.

Lynnderella – The One Who Got Away

0
No niin! Päivän toinen postaus :D Josko se homma tästä taas lähtisi käyntiin. Tämä on The One Who got Away Lynnderellan ”Once Upon a Prince and More Man Candy” kokoelmasta.

Kuvassa yksi reilu kerros The One Who Got Away lakkaa, jonka alla kaksi kerrosta Color Club Wicker Parkia ja päällä G & G HK Girl pikakuivattava top coat.

Tässäkin lakassa on erinomainen koostumus ja tämä levittyy helposti ja tasaisesti. Tämä glitter topper käy lähes minkä tahansa värin päälle. Glitteriä on paljon ja seassa on eri muotoja ja värejä niin, että jokaisesta kynnestä tulee aina erinäköinen kuin edellisestä.

 

Norway Nails kaupassa on myös upea valikoima indie lakkoja ja muita merkkejä. Koodilla ”POLISHAHOLIC” saat -10% alennuksen ostoksistasi. Kannattaa seurata myös kaupan Facebook ja Twitter sivuja.

 

 

***The One Who Got Away ja Wicker Park saatu ilmaiseksi kokeiltaviksi, muut käytetyt tuotteet olen ostanut itse. En hyödy mitenkään linkkien klikkauksista tai alennuskoodin käytöstä.

Sally Hansen Fuzzy Coat – 800 Tweedie

0

Sain kokeiltavaksi Sally Hansen Fuzzy Coat uutuuksia ja tässä niistä ensimmäinen, 800 Tweedie. Halusin tehdä näillä jotain muuta kuin koko kynnen lakkauksen ja tällä sävyllä päädyin tekemään teippimanikyyrin harmaan cremen päälle. Mielestäni tämä onnistui ihan hyvin ja lopputulos on oikein kivan näköinen. Lipaston päällä kokeiluvuoroaan odottaa vielä kaksi muuta sävyä ja nyt mietinkin kuumeisesti mitä kivaa niiden kanssa voisi tehdä.

Nämä lakat tuntuvat jakavan mielipiteet aika rajusti. Toiset tykkäävät ja toiset taas eivät voi sietää mokomia tikkulakkoja. Itse olin ensin vähän epäileväinen näiden suhteen, mutta kynnelle kokeiltuani totesin näiden olevan oikeinkin käyttökelpoisia efektilakkoja.

Kuvassa kaksi kerrosta Color Club Silver Lakea, kaksi kerrosta Tweedie lakkaa teipin avulla lakattuna sekä kerros G & G HK Girl pikakuivattajaa.

 

Levittyvyys näissä on erittäin hyvä koska tikkuglitter on lyhyttä ja hentoa. Kuvassa tosiaan kaksi kerrosta ja luulisin täyden peittävyyden vaativan 4-5 kerrosta. Itse miellän nämä enemmän glitter toppereiksi, joten en edes odota tämänkaltaisilta lakoilta sen suurempaa peittävyyttä. Teippimanikyyrissa tämä toimi oikein loistavasti vaikka raja ei luonnollisesti ole yhtä terävä ja tarkka kuin tavallisen lakan kanssa.

Mikäs on teidän mielipide näistä Fuzzy Coat lakoista?

 

 

***Tweedie ja Silver Lake saatu ilmaiseksi kokeiltaviksi, muut käytetyt tuotteet olen ostanut itse. En hyödy mitenkään postauksen linkkien klikkauksista.