Nyt kun on vielä lunta maassa niin siniset lakat tuntuvat jotenkin vuodenaikaan sopivilta. Tänään siis vuorossa sinisävyinen manikyyri sekä jälleen kerran nopeat ja helpot koristelut. Muunlaisiin koristeluihin ei tällä hetkellä pysty/ehdi. Nuorin ipana on oikea ihmistornado ja ei ole pienintäkään toivoa saada kynsiään lakattua pojan ollessa hereillä. Eli helpoilla ja nopeilla kynsillä mennään edelleen :)
(lisää…)

Category: Essie
Lyhyemmät kynnet ja vihertävä lakkaus
Onnistuin katkaisemaan kynnen kuvauskädestäni :( Viime kerrasta olikin jo kuukausia aikaa. Olen kyllä napsauttanut kulmia ja kynsiä poikki muutaman kerran oikeasta kädestä, mutta vasen on pysynyt kunnossa jo pitkän aikaa. Nyt kuitenkin lipsautin käteni autonovenkahvasta ja siinähän samalla lähti etusormen kynnestä kunnon kappale irti. Pahemminkin olisi tietysti voinut käydä ja nyt pystyin vielä jättämään jonkin verran pituutta kynsiin. Minun silmääni nämä ovat kuitenkin hitusen liian lyhyet ja näyttävät ihan töpöiltä. No onneksi kynnet kasvavat nopeasti takaisin kunhan olen varovainen enkä katko enää enempää.
Päätin sitten piristää töpökynsien ilmettä raikkaalla lakkauksella. Tämä oli tosi helppo ja nopea manikyyri. Pääsin myös käyttämään uutta ihanaa F.U.N. Lacquer Legendiä (limited edition) ja Essien kauniita kevätsävyjä.
Kuukauden suosikit: kesäkuu
Tänään olisi vuorossa ensimmäinen ”Kuukauden suosikit” -postaukseni. Tulevaisuudessa minun on tarkoitus kuvata aina kuukauden suosikit video, mutta nyt en ole vielä ihan valmis alkamaan noiden videoiden tekoa, joten menköön nämä kesäkuun suosikit ihan näin tavallisena postauksena. Näissä esittelen siis muutaman tuotteen joista olen edellisen kuukauden aikana tykännyt erityisen paljon ja joita on tullut käytettyä enemmänkin. Osa tuotteista voi olla jo blogissa aiemmin nähtyjä, mutta ne ovat niin hyviä, että ansaitsevat uuden maininnan. Osa on tuotteita joista en ole aiemmin puhunut, mutta ne ovat kuitenkin säännöllisessä käytössä ja haluan niitä näin pikaisesti esitellä.
Tässä siis muutamia kesäkuun suosikkeja:
Essie Ridge Filling Base Coat aluslakka
Essie Nourish Me hoitolakkaa ei ole enää myynnissä, joten tarvitsin uuden hoito/aluslakan Stuck On Blu! aluslakkani alle. Kyllä, 99% manikyyreistäni käytän kahta aluslakkaa. Ensimmäisen aluslakan pitää olla ominaisuuksiltaan hoitava eikä se saa olla kynsiä kovettava. Kynteni kaipaavat enemmän hoitoa sekä kosteutusta ja kynnenkovettajat saavat ne liuskottumaan ja katkeilemaan. Koska Nourish Me aluslakkaa ei enää ole, Essie Suomi suositteli minulle Ridge Filling base coat aluslakkaa sen tilalle.
.
Essie – Toggle To The Top
Vierastatko räiskyvän punaista lakkaa jopa tähän aikaan vuodesta ja kuitenkin haluaisit upeat kynnet, jotka sopivat joulunajan juhliin? Essien Toggle To The Top saattaa olla juurikin se etsimäsi lakka. Syvän tummanpunainen jelly runsaalla punaisella glitterillä ja shimmerillä. Tässä lakassa on ihanasti hehkua!
Tämä levittyi hieman erikoisesti ja yksi(!!!) kerros riitti kuvissa näkyvään lopputulokseen. Levitys vaati hieman lakan liikuttelua kynnellä, jotta glitterit levisivät tasaisesti ja kynsiin ei jäänyt läpikuultavia kohtia. Yksi tuhti kerros kuivui nopeasti. Tämä kuivuu jonkin verran karkeaksi ja kiillottomaksi eli top coat on välttämätön. Itse käytin kaksi kerrosta HK Girl pikakuivattajaa. Aluslakkana IsaDoran uutta Peel Off Basea.
Itse tykkäsin tästä vampysta sävystä todella paljon! Tämä lakka on Essien Shearling Darling kokoelmasta joka löytyy CesarsShopista.
***Toggle To The Top ja Peel Off saatu ilmaiseksi, HK Girl on saatu lahjana. En hyödy postauksen linkkien klikkaamisesta mitenkään.
Essie – Licorice
Olen jo hetken miettinyt toisen mustan creme lakan hankkimista luottolakkani Color Club Where’s The Soiree? rinnalle. Olen kuullut kehuja Essien Licorice lakasta ja törmättyäni siihen Anttilassa alehintaan päätin napata sen mukaani. Täytyy sanoa, että olen tyytyväinen ostokseeni. Tämä levittyy hyvin ja kaksi kerrosta riitti peittävään lopputulokseen. Lyhyemmät kynnet saattaisivat selvitä jopa yhdellä kerroksella. Tämä saa ehdottomasti luvan jäädä lakkalipastooni :)
ABC Challenge – O is for Ole Caliente
Tänään on vuorossa viikottaisen ABC haasteen O kirjain. Tällä kertaa valitsin Essien Ole Caliente lakan kevään 2012 kokoelmasta. Tämä on ihanan kirkas korallinpunainen creme. Täydellinen kesäsävy! Tämä on laadultaan erinomainen ja levittyy todella tasaisesti. Näihin kynsiin käytin kaksi kerrosta, mutta lyhyempiin kynsiin riittää yksi kerros.
Minulla on iso kasa tarroja, decalseja sun muita ja en käytä niitä juuri koskaan. Tällä kertaa päätin kuitenkin tarttua tarra-arkkiin ja liimailla muutaman valkoisen Artclub tarran tämän manikyyrin koristeeksi. En oikein tiedä mitä mieltä olen lopputuloksesta. Ihan kaunis, raikas ja naisellinen, mutta mutta, jokin vaan tökkii. Ehkä pidän kuitenkin enemmän akryylitöherrysten ja lakkojen kanssa aikaansaaduista persoonallisemmista kynsikoristeluista.
Tähän lakkaukseen käytin kaksi kerrosta Ole Caliente lakkaa ja pikakuivattajana HK Girl top coat.
ABC Challenge – M is for Mint Candy Apple
Tänä keskiviikkona valitsin M-kirjain lakaksi Essien Mint Candy Applen. Perus pastelliminttusävy jossa ei moitittavaa. Levittyy ihan ok ja sopii hyvin ihoni sävyyn. Tästä saa oivan pohjan koristeluille tai glitterien kanssa kerrostukseen. Ensimmäisessä kuvassa kaksi kerrosta Mint Candy Applea ja HK Girl pikakuivattaja.
Päätin kokeilla näissä leimausta kahdella värillä. Vaikka pidänkin yhdistelmästä niin lopputulos on hiukan suttuisen näköinen. En tiedä johtuuko se käyttämästäni Konadin pikkuruisesta ilmaisnäytelaatasta. Nimettömän kuvio on Cesarsshopin myymästä XL O laatasta. Leimauksessa käytin China Glaze Adore ja Harmony lakkoja.
Color Club Linen & Silk matattuna
Eilisen postauksen ihana nude Linen & Silk vielä uudestaan, mutta tällä kertaa Essien Matte About You matta lakalla kuorrutettuna. Ihanan samettinen lopputulos!