Kynsien kasvatusprojektini on nyt päässyt kunnolla alkuun. Olen poistanut kynsiltäni ihan kaiken geelin ja ne ovat nyt paperinohuet. Olen kuullut paljon todella hyviä kokemuksia IBX hoidosta, joten päätin kokeilla sitä itsekin jos siitä olisi vaikka apua kynsien kasvatuksen kanssa. Edellispäivänä kävinkin hoidossa ensimmäistä kertaa ja nyt jaan teidän kanssanne vähän mietteitä siitä.

Otin jo aiemmin selvää IBX hoidosta ja keskustelin siitä vielä puhelimessa hoidon tehneen kosmetologin kanssa aikaa varatessani. Minulle oli tärkeää, että kynnen pintaan ei jää mitään kerrosta joka näkyy/tuntuu ja lähtee myöhemmin irtoamaan. IBX siis imeytyy kokonaan kynnen sisään ja kynsi tuntuu sekä näyttää ihan luonnolliselta hoidon jälkeen. Itse IBX oli toimenpiteenä erittäin miellyttävä. Jo valmiiksi ohuita kynsiäni ei buffattu vielä ohuemmiksi vaan pyyhkäistiin kevyesti erittäin hienojakoisella viilalla öljyjen ym. poistamiseksi. Tuote itsessään ja sen kynteen imeytyminen ei tuntunut miltään. Se ei aiheuttanut kuumostusta tai pistelyä eikä siis minkäänlaisia muitakaan tuntemuksia. Olin itse valmiiksi siistinyt kynsinauhat ja muotoillut kynnet enkä halunnut myöskään hoitoon normaalisti kuuluvaa lakkausta koska halusin ottaa heti kotiin päästyäni ”jälkeen kuvat”. Niinpä aikaa kului ainoastaan 35 minuuttia. Jatkohoidot tulevat hoitumaan vielä nopeammin.

Kuvissa ei näy kovinkaan dramaattista muutosta, MUTTA tunsin kyllä kynsissäni isonkin muutoksen ja kyllähän ne nyt näyttävätkin paremmilta. Toki kynnet ovat edelleen todella ohuet, mutta tuntuvat kuitenkin jo vahvemmilta kuin ennen hoitoa. Kynteni olivat myös todella arat, suorastaan kipeät geelin poiston jälkeen. Ihan kynsiöljyn hierominen kynsien pintaan tuntui inhottavalta. Minulla on normaalistikin todella herkät kynsipedit ja ihan jo kynsilakkojen poisto ja ilman lakkaa oleminen aiheuttaa normaalikuntoisiin kynsiini arkuutta. Nyt näin ohuena ne olivat siis todella herkät. Huomasin heti hoidon jälkeen, että kynsipedit eivät olleet enää ihan yhtä kipeät ja seuraavana aamuna ne tuntuivat lähes normaaleilta. Kynsiöljyn hierominenkin on siis taas miellyttävää. Jo pelkästään tämä muutos yhden hoitokerran jälkeen on mielestäni aivan mahtava saavutus. Kokeilin myös Trindin Nail Repairia varovasti ennen hoitoa ja polttihan se kuin mikäkin. Eilen kokeilin uudelleen ja tällä kertaa ei poltellut ollenkaan. Eli tuonkin perusteella sanoisin IBX:n vaikuttaneen kynsiini ihan oikeasti.

Ensivaikutelma hoidosta ja sen tehosta on siis ensimmäisen kerran jälkeen todella positiivinen ja olen vakuuttunut IBX:n toimivuudesta. Olen varannut seuraavan ajan tasan kahden viikon päähän ensimmäisestä hoidosta ja mielenkiinnolla odotan vieläkö kynsissä tapahtuu muutosta parempaan. Toiveena olisi, että IBX tekisi tästä pitkästä ja tylsästä kasvatusprojektista hieman lyhyemmän ja tuloksia seuraillessa mielenkiintoisemman.

Alapuolella vielä ennen ja jälkeen kuvia vasemman käden kynsistä. Puhdistin kynnet cleanerillä ennen molempien kuvien ottoa, jotta kynsiöljyt tai käsivoiteet eivät vaikuttaisi kuvissa näkyviin tuloksiin. Eli kynnet ovat siis aivan puhtaat ennen ja jälkeen hoidon.

 

Ennen

Jälkeen

Ja vielä vertailukuva vierekkäin

 

***Maksoin hoidon itse eikä tätä postausta ole tehty yhteistyössä kenenkään kanssa.