Avainsana: Polishers Inc.

Polishers Inc. – Glitter gradient

0

Minä kaivauduin esiin hullusta blogipostausten editointioravanpyörästäni (edelleen valmistaudutaan muuttamaan WordPressiin) ja tein kynnet tämän päivän Polishers Inc. teeman mukaan. Teemana siis tänään glitter gradient ja tavallisen glitterlakan sijaan päätin käyttää irtoglittereitä liukuefektin luomiseen.

(lisää…)

Polishers Inc. – What’s on TV?

0

Taas olisi Polishers Inc manikyyrin vuoro. Tänään teemana oli What’s On TV? eli lakkauksen tuli olla tv-ohjelman inspiroima.

Pyörittelin eri mahdollisuuksia päässäni aika pitkään ja mietin sarjoja kuten Game Of Thrones ja The Walking Dead. Päädyin kuitenkin hiukan iloisempiin tunnelmiin ja sarjaan jonka jaksoja on miehen kanssa tullut viime aikoina katsottua eli Rillit Huurussa.

(lisää…)

Polishers Inc. – Negative Space

0

Aarrgghhh! Minuutti aikaa saada tämä postaus julkaistua :D Aiheena oli negative space ja lakkausidea näytti päässäni paljon paremmalta. Tämä päivä on ollut aivan pyllystä, joten ei ihme ettei kynnetkään onnistuneet. Jätin manikyyrin teon viime tippaan ja uusintakierrokseen ei jäänyt aikaa eli näillä mennään….

Käytetyt tuotteet:

Pohjana Essie Nourish Me ja Essie Sugar Daddy
Delush Polish – Swans Upon Time
Delush Polish – It’s About Thames
Delush Polish – Orchid Situation
Delush Polish – Bombshell

HK Girl top coat

Vinyylit nailvinyls.com kaupasta.

 

 

Alapuolelta löydät taas muiden naisten teokset tälle päivälle ja meillä on uusi jäsenkin, ihana Simona!

Polishers Inc. – My Cinderella Hand

0

Ihanaa sunnuntaita! En ole pystynyt osallistumaan Polishers Inc lakkauksiin kahtena viimeisenä kertana koska kaikki aikani meni sairastelevien lasten hoitamiseen. Nyt kuitenkin päästään taas mukaan tähänkin ja tällä kertaa teemana oli ”My Cinderella Hand” eli toisinsanoen se käsi joka ei oikeastaan koskaan näy kynsikuvissani.

Minulla se on siis oikea käsi. Oikean käden lakkaus ja koristelu ei aiheuta ongelmia, mutta kuvaus olikin sitten jo eri asia. Sormet vääntyivät mihin sattuu ja koko käsi oli kummallisessa asennossa. Minun piti myös istua ns. väärällä puolella kameraa ja kaikki tuntui niin kovin hankalalta. Olen kyllä ennenkin kuvannut oikeaa kättäni, mutta tällä kertaa se oli jotenkin erityisen ongelmallista.

Teemasta tuli ensimmäisenä mieleen prinsessat, timantit ja kaikenlainen tyttömäinen ihanuus. Otin siis tämän suunnan, kun mietin koristeluja ja päädyin ylläolevaan lopputulokseen.

 

 

Tähän lakkaukseen käytin vaaleanpunaista Jindie Nails Pink Stilettos lakkaa, Essie Sugar Daddya keskisormessa ja Moo Moo’s Signatures Diamond lakkaa nimettömän kynnellä. Leimaukset on tehty Rica Whiteout lakalla ja pitsikuviot hehe 018 leimauslaatasta. Lisäksi asettelin kynsille Swarovskeja. Päällyslakkana Glisten & Glow HK Girl.

Eli näin tällä kertaa. Alla olevista linkeistä pääset katsomaan mitä muut ovat keksineet tähän teemaan sopien.

 

 

Polishers Inc. – So 90’s!

0

Se on täällä taas! Siis Polishers Inc. sunnuntai. Tällä kertaa teemana oli ”So 90’s!”. Ensimmäisenä mieleen tuli Nirvana ja grunge, mutta päätin sen sijaan tehdä jotain vähän iloisempaa. Hain siis inspiraation 90-luvun alun kirkkaista väreistä ja vaatteista.

Etu- ja keskisormen kynnet on tehty NailVinylsien avulla. Nimettömän ja pikkusormen kynsiin on kiinnitetty kuivuneesta vesimarmorointilaatasta leikattuja suikaleita.

 

 

Pohjavärinä on kaikissa kynsissä Essie Licorice. Muut käytetyt lakat ovat OPI Hey Baby, OPI Live.Love.Carnaval, OPI Where Did Suzi’s Man-Go?, OPI I Just Can’t Cope-Acapana, China Glaze Def Defying ja Color Club Wicker Park. Kiiltoa tuomassa HK Girl pikakuivattaja.

Sellainen lakkaus tällä kertaa :) Muistakaahan myös nuo alapuolella olevat linkit ja käykää katsomassa mitä ryhmän muut naiset ovat tänä sunnuntaina taiteilleet.

 

Polishers Inc- Safe and Sound

0

Tänään on siis taas Polishers Inc. päivä ja tällä kertaa teemana oli Safe and Sound. Minulle varmin valinta on aina kirkas punainen. Rakastan punaisia kynsiä ja kirkas punainen sopii kauniisti ihonsävyyni. Tykkään myös käyttää paljon niittejä ja strasseja, joten näiden yhdistäminen oli se luonnollinen valinta tämän päivän kynsiin.

Tähän lakkaukseen käytin kerroksen Essie Nourish Me hoitolakkaa, kerroksen Glisten & Glow Stuck On Blu! aluslakkaa, kaksi kerrosta Delush Polish Glam Squadia ja HK Girl pikakuivattaja. Lisäksi kiinnitin kynsiin mustia ja hopean värisiä niittejä sekä erikokoisia strasseja.

Näillä mentiin tällä kertaa ja postauksen lopusta löydät linkit muiden ihanien naisten luomuksiin :)

 

 

 

Polishers Inc. – All Time Favorite

0

Tänään on taas Polishers Inc. päivä ja tällä kertaa teeman ideana oli käyttää kaikkien aikojen suosikkilakkaa eli kaivaa lipastosta se kaikkein rakkain pullo. Minulle tämä oli helppo juttu sillä ainoastaan yksi lakkani on tunnerarvoltaan muita tärkeämpi. Lakka on OPI Kinky In Helsinki ja olen aiemminkin tämän lakan yhteydessä kertonut saman tarinan. Tämä lakka on minulla ollut siis jo vuodesta 2003 jolloin mieheni toi sen minulle lahjaksi tullessaan ensimmäistä kertaa Texasista Suomeen käymään.

En halunnut peittää kaunista lakkaa täysin koristeluilla, mutta halusin kuitenkin tehdä jotain. Ensimmäinen ideani meni niin pieleen kuin mahdollista, mutta siinä kun kaivoin itseäni syvemmälle epäonnistumisen suohon sain tämän idean joka onnistuikin jo huomattavasti paremmin.

 

 

 Aloitin lakkaamalla aluslakan päälle kaksi kerrosta Kinky In Helsinkiä ja annoin niiden kuivua hyvin. Seuraavaksi leimasin XL-O laatasta sydänkuviot Konadin Vivid Pink lakalla. Tämän jälkeen lakkasin taas kerroksen Kinkyä ja pidin lakkakerroksen niin ohuena, että leimaus jäi kuultamaan lakan läpi. Lopuksi laitoin kerroksen HK Girl pikakuivattajaa.

Livenä tuo kuvio kuultaa lakan läpi jonkin verran selvemmin kuin kuvissa ja siinä on kaunis hohde. Lopputulos oli siis oikein mieluinen ja saatanpa toistaa tämän lakkauksen ystävänpäiväksi :)

Alapuolelta löydät linkit muiden ryhmäläisten postauksiin. Kannattaa käydä kurkkimassa nekin :)

 

 

Polishers Inc. – A New Technique

0
Täällä ollaan taas! Toivottavasti kaikilla on ollut kiva viikonloppu :) Olen saanut kunnian liittyä Polishers Inc. ryhmään ja tänään on vuorossa ensimmäinen postaukseni heidän kanssaan. Olen viime aikoina halunnut tehdä enemmän kynsikoristeluja kuin aiemmin, joten olen todella innoissani tästä tilaisuudesta.

Polishers Inc. on siis ryhmä eurooppalaisia kynsibloggaajia jotka postaavat kaksi kertaa kuukaudessa yhteisen teeman mukaiset kynnet. Onpa kyllä aika huima joukko :)

 

Annie (Polish This!)
Charlotte (Chakalacquer.dk)
Coco (Coco’s Nails)
Emma (Wasting Lifestyle)
Karine (Nailderella)
Malene (Nail Escapades)
Maria (rijaH.dk)
Milena (Nail That Design)
Mina (Cubbiful)
Paulina (Paulina’s Passions)
Tamit (fall in…naiLove!)

 

Tämän päivän teemana oli tehdä kynnet itselle uudelle tekniikalla. Näin tuossa jokin aika sitten jossain FB keskustelussa jonkun mainitsevan (en nyt tosiaan muista missä ja kuka) foil stamping tekniikan. Heti oli pakko etsiä muutama tutorial ja parin YouTube videon jälkeen päätin itsekin kokeilla tätä jossain vaiheessa. Tämän teeman myötä siihen tuli nyt loistava tilaisuus.

 

 

Aloitin lakkaamalla kirkasta lakkaa minigrip pussin päälle. Annoin kuivua ja leimasin päälle kuvion hehe 004 laatasta (myytävänä CesarsShopissa) Konad Pinky Red leimauslakalla. Painoin välittömästi pinkin siirtofolion leiman pintaan ja painoin sen kiinni kuvioon. Folio tarttui märkään leimauslakkaan hyvin. Nostin foliopalan pois ja annoin kuvion hetken kuivua. Sen jälkeen levitin kerroksen päällyslakkaa kuvion pintaan. Tein muutaman ylimääräisenkin decalin koska tiesin ensimmäisten yritysten menevän kaikkea muuta kuin hyvin ;)

Lakkojen kuivuttua pussin pinnalla ne oli helppo kuoria irti. Sen jälkeen leikkasin niistä sopivamman muotoisia ja kokoisia paloja. Lakkasin kynnet ja seuraavan vaiheen tein yksi kynsi kerrallaan. Lakkasin vielä kerroksen värilakkaa. Annoin sen kuivahtaa ihan pienen hetken ja sen jälkeen asetin folioleimauskuvion varovasti vielä märän lakan pinnalle. Hitaasti painelin kuviota kiinni kynnen pintaan. Leikkasin vielä ylimääräisiä reunoja pois ja muotoilin kynsinauhan viereiset alueet asetoniin kastetun siveltimen avulla siisteiksi. Kun decal oli asettunut tasaisesti kiinni kynnen pintaan viimeistelin sen kerroksella HK Girl pikakuivattajaa. Etusormen ja pikkurillin kynteen leikkasin suikaleet decalia ja kiinnitin ne samalla tavalla keskelle kynttä.

Nudepohjaisissa koko kynnen kuvioissa näkee miten joko leimauslakka tai folion väri on levinnyt myös pohjaan, mutta koska se ei oikeastaan näyttänyt huonolta niin annoin asian olla. Foliosta tuli kiva efekti leimauksen pintaan ja itse tykkäsin näistä kynsistä todella paljon. Tätä tekniikkaa tulee varmaan kokeiltua muissakin koristeluissa. Tietysti tämä oli huomattavasti työläämpi kuin tavallinen leimaus, mutta lopputulos oli mielestäni sen arvoinen. Jos joku siellä miettii, että miksi en painanut folioa kiinni suoraan kiinni kynnelle niin folio ei aina tarttunut leimaan niin hyvin ja osa kuvioista meni pilalle. Folio oli myös huomattavasti helpompi painaa kiinni tasaisella pöydän pinnalla olevaan kuvioon kuin kaarevaan kynteen. Tämä oli sen verran inspiroiva kokeilu, että seuraavaksi pitää ottaa työn alle reverse stamping tekniikka.

Etu- ja pikkusormi: kerros Sally Hansen Nail Rehab hoitolakkaa, kerros Glisten & Glow Stuck On Blu! aluslakkaa, kaksi kerrosta OPI Ate Berries in the Canaries cremelakkaa, suikale folioleimausdecalia keskelle kynttä ja HK Girl pikakuivattaja.

Keskisormi ja nimetön: kerros Sally Hansen Nail Rehab hoitolakkaa, kerros Glisten & Glow Stuck On Blu! aluslakkaa, kerros Essie Sugar Daddya, folioleimausdecal koko kynnelle ja lopuksi HK Girl.

 

 

***Käytetyt tuotteet itse ostamiani. En hyödy linkkien klikkauksista mitenkään.