Tag: Niitit

Kosmetiikkabloggaajien joulukalenteri luukku 13

8

joulukanteri

 

Tänään on vuorossa kosmetiikkabloggaajien joulukalenterin luukku 13. Miten nopeasti aika taas meneekään! Pian on jo jouluaatto ja minulla on vielä suurin osa lahjoistakin ostamatta. Jotain ideaa sentään on siitä mitä paketteihin tänä vuonna kääritään.

Tällä kertaa sain kunnian jakaa tämän luukun Murmis paklailee blogin kanssa, joten klikkailkaapa itsenne myös sinne puolelle :) Eilinen luukku aukesi Eyeshadow and Flame ja Lazy Dynamite blogeissa. Huomenna taas päästään kurkistamaan Dazzling Glow blogiin.

(lisää…)

Delush Polish – Orchid Situation

0

Apua! Tänään on taas perjantai 13. päivä :O Juurihan sellainen oli viime kuussa! Minä lensin silloin sen kunniaksi komiasti persiilleni liukkaalla jäällä postilaatikolle kiirehtiessäni. Laskeuduin käsivarsi edellä jäätyneeseen lumipenkkaan raapien käteni verisille naarmuille. Reidessä oli myös pari viikkoa mojova mustelma joka oli sen verran turvoksissa, että näytti kuin ihon alle olisi tungettu puolikas tennispallo. Olisikohan tänään parempi pysytellä turvallisesti sohvalla koko päivä?

 

Ja sitten asiaan. Jälleen kerran kynsilläni oli Delush Polish lakka. Nämä vaan ovat niin ihania, että niitä on tullut viime aikoina osteltua enemmänkin. Tämä kaunokainen on Orchid Situation viime kesän Essence of Summer kokoelmasta. Lakkaa ei enää valmisteta, mutta sitä on tällä hetkellä edelleen saatavilla heidän nettikaupastaan alennettuun hintaan. Tämä väri on niin ihana ja sopii kauniisti ihonsävyyni. Vihreä/turkoosi shimmer tekee tästä myös uniikin. Minä tykkäsin ja paljon!

 

 

Koostumus tässä oli erinomainen. Lakka levittyi hyvin ja peitti kahdella kerroksella tosin pidemmät kynnet saattavat vaatia kolme kerrosta. Tämä kuivui supernopeasti ja ei lohkeillut kolmen päivän aikana. Poistaminen oli myös helppo operaatio ja tämä ei värjännyt kynsiä. Kuvissa kerros Essie Nourish Me hoitolakkaa, kerros Glisten & Glow Stuck On Blu! aluslakkaa, kaksi kerrosta Orchid Situationia ja HK Girl top coat. Niitit ovat Born Pretty Storesta.

 

***Orchid Situation itse ostamani. Niitit saatu ilmaiseksi. En hyödy linkkien klikkauksista mitenkään.. 

Polishers Inc- Safe and Sound

0

Tänään on siis taas Polishers Inc. päivä ja tällä kertaa teemana oli Safe and Sound. Minulle varmin valinta on aina kirkas punainen. Rakastan punaisia kynsiä ja kirkas punainen sopii kauniisti ihonsävyyni. Tykkään myös käyttää paljon niittejä ja strasseja, joten näiden yhdistäminen oli se luonnollinen valinta tämän päivän kynsiin.

Tähän lakkaukseen käytin kerroksen Essie Nourish Me hoitolakkaa, kerroksen Glisten & Glow Stuck On Blu! aluslakkaa, kaksi kerrosta Delush Polish Glam Squadia ja HK Girl pikakuivattaja. Lisäksi kiinnitin kynsiin mustia ja hopean värisiä niittejä sekä erikokoisia strasseja.

Näillä mentiin tällä kertaa ja postauksen lopusta löydät linkit muiden ihanien naisten luomuksiin :)

 

 

 

Dollish Polish – Redrum ja pientä koristelua

0

Ihanaa, joulukuu! Tämä on kyllä ihana aika vuodesta ja nyt saa ihan reilusti alkaa jo tekemään hiukan jouluisempia kynsiäkin :)

Tähän lakkaukseen käytin aluslakkoina Sally Hansenin Nail Rehabia ja Glisten & Glow Stuck On Blu!:ta.

Lakkasin kaikkiin kynsiin kaksi kerrosta Dollish Polishin ei niin jouluteemaisella Redrum hololakalla. Tämä on Halloween kokoelmasta ja ei valitettavasti ole enää saatavilla eli siis tähän ihastuneet joutuvat jännittämään ensi vuoteen tekeekö tämä lakka taas paluun. Kuvassa kaksi erittäin hyvin levittynyttä kerrosta. Kuivumisaika oli nopea ja kolmen päivän aikana lakkaus ei lohkeillut.

Nimettömän kynteen sain kimallusta Chaos & Crocodiles Fireside Nights glitterillä.

Lopuksi lisäsin muutaman punaisen ja kullanvärisen niitin sekä HK Girl pikakuivattajaa.

 

 

 

*** Redrum ja Fireside Nights itse ostamiani. En hyödy linkkien klikkauksista mitenkään.

Matching Nails & Makeup – Cadillacquer The Rest Is Silence

0

 

Tein vähän aikaa sitten ensimmäisen Cadillacquer tilaukseni ja tänään esittelyssä toinen ostamistani lakoista eli The Rest Is Silence Sons of Anarchy kokoelmasta. Teen nyt näin pian toisen ”Matching Nails & Makeup” -postauksen koska mahdollisuus käyttää herkullista turkoosia meikissä oli liian hyvä jätettäväksi käyttämättä.

Tämä on todella UPEA vaalea turkoosi lakka holo efektillä ja pinkillä shimmerillä. Siis niin hieno! Voin vaan kuvitella kuinka näyttävä tämä olisi kesäauringossa.

Koostumus oli todella hyvä. Kaksi helposti levittyvää kerrosta riitti peittämään ja kuivumisaika oli normaali. Kynnet eivät värjäytyneet ja lakka ei lohkeillut niiden kolmen päivän aikana kun lakkaus oli kynsilläni. Cadillacquer siis täytti odotukset ja oli  hyvän maineensa veroinen ainakin tämän lakan osalta.

Tähän manikyyriin käytin kerroksen Sally Hansen Nail Rehabia ja kerroksen Glisten & Glow Stuck On Blu! aluslakkaa, kaksi kerrosta The Rest Is Silencea ja HK Girl pikakuivattaja. Nimettömien kynsiin lisäsin niittejä (nämä olen ostanut viime vuoden puolella ja en löytänyt niitä enää kaupasta), waterdropseja ja strasseja. Kaikki koristeet ovat Born Pretty Storesta ja koodilla NZL91 saat -10% alennuksen tilauksestasi.

 

Sitten meikkiin. En halunnut tehdä liian räikeää meikkiä, joten päädyin jättämään yläluomen neutraaliksi ja käyttämään turkoosia ainoastaan alaluomella. Yllä näkyy käyttämäni tuotteet. Tämä on siitä kiva meikkityyli, että alaluomelle voi laittaa lähes minkä tahansa itselleen sopivan värin ja vaihdella lookkia loputtomasti. Meikki on myös todella helppo ja nopea toteuttaa.
Yläluomi
UDPP pohjustaja
Urban Decay Burnout, Buzz ja Strange (Naked 3 palette)
Tekoripset
Alaluomi
GOSH Waterproof Eye Liner Pencil sävyssä Cool Mint
Urban Decay Deep End (Fun paletti)
Sugarpill Loose Eyeshadow Lumi
***The Rest Is Silence, meikkituotteet ja niitit itse ostamiani. Strassit ja waterdropsit saatu lahjaksi. En hyödy linkkien klikkauksista mitenkään.

 

Jindie Nails manikyyri

0

Tähän Jindie Nails lakkaukseen käytin kahta uutta Jindie tulokastani koska en osannut päättää kumpaa kokeilla ensin. Lakat ovat Phone, Keys, Polish, Check! and Frank’s Ole Lady. Oma arvostelunsa ja paremmat swatchkuvat tulossa myöhemmin Phone, Keys, Polish, Check! lakasta.

Tähän lakkaukseen käytin aluslakkoina Sally Hansen Nail Rehabia ja Glisten & Glow Stuck On Bluta. Phone, Keys, Polish, Check! lakkaa on etu-, keski- ja pikkusormen kynsissä ja Frank’s Ole Lady lakkaa löytyy nimettömän ja peukalon kynsistä. Leimaukseen käytin Konadin hopeista leimauslakkaa ja M63 laattaa. Lakkauksen viimeistelin HK Girl pikakuivattajalla.

Jindie Nails lakkoja voit tilata JindieNails.com kaupasta. Kauppa ei aina toimita lakkoja ulkomaille joten täältä löydät myös listan jälleenmyyjistä. Uusimmat uutiset, lakkajulkaisut ja restock infon löydät heidän FB ja IG sivuiltaan.

 

 

***Phone, Keys, Polish, Check! saatu ilmaiseksi kokeiltavaksi. Frank’s Ole Lady on itse ostamani. En hyödy linkkien klikkauksista mitenkään.

Mavala – 310 Espresso ja leimausta

0

Tänään vuorossa tälläinen helppo ja yksinkertainen manikyyri. Tykkäsin itse tästä oikein paljon. Herkullinen suklaanruskea sopi todella kauniisti kultaisten koristelujen kanssa. Värilakkana käytin Mavalan Sublime syyskokoelman 310 Espresso sävyä. Tämä oli laadultaan erinomainen. Levittyi hyvin ja tasaisesti, peitti kahdella kerroksella ja kuivui nopeasti. Poistaessa tämä ei värjännyt kynsiä tai kynsinauhoja.

Nämä Mavalan uusien kokoelmien lakat ovat tasaisesti olleet erittäin hyvän tuntuisia. Levittyvät ja pysyvät hyvin ja ovat erittäin runsaspigmenttisiä.

Tähän manikyyriin käytin kerroksen Essien Fill The Gap hoitolakkaa ja kerroksen Glisten & Glow Stuck On Blu! aluslakkaa, kaksi kerrosta Espressoa ja HK Girl pikakuivattaja. Leimaukseen käytin OPI Love.Angel.Music.Baby velvet matte lakkaa ja Born Pretty Storen leimauslaattaa (koodilla NZL91 saat -10% alennuksen). Niitit ovat CesarsShopista.

 

 

***Mavala Espresso ja OPI saatu ilmaiseksi kokeiltaviksi. Niitit ja leimauslaatta saatu lahjaksi. En hyödy linkkien klikkauksista mitenkään.