Kategoria: Hiukset

Ja taas ollaan niin blondia…

0

Olen taas ollut poissa blogin ääreltä tämän viikon. Nyt kun kaikki lapset ovat vihdoin terveenä niin mulla alkaa kroppa antaa periksi. Pari kuukautta on sinnitelty 2-5 tunnin yöunilla ja nyt kun ei tarvitse stressata lapsien vuoksi niin olen ollut täysin saamaton. Möllötin pari päivää kotona lökäpöksyissä tekemättä mitään ylimääräistä ja annoin itselleni luvan olla laiska. Sain sitten jo edellispäivänä aikaiseksi lähteä vähän shoppailemaan ja vaalensin iltapuuhana vielä hiuksenikin. Nyt alkaa taas olo tuntumaan omalta itseltä.

Aiemmin olen maininnutkin kärsiväni raskaudenjälkeisestä hiustenlähdöstä. Hiukseni ovat ohentuneet huomattavasti vaikka Biorion kuuri onkin auttanut hiustenlähtöön ja nopeuttanut uusien hiusten kasvua. Omasta väristäni alkoi kuitenkin ikävästi paistaa päänahka läpi ja käsittelemättömät hiukset menivät todellakin pitkin päätä. Päätin siis palata vanhaan tuttuun juttuun eli hiusten vaalennukseen. Lätkäisin päähäni kaksi vaalennusta peräjälkeen ja nyt on taas kivan vaalea tukka. Hitunen sävyssä on vielä keltaisuutta jäljellä ja sitä taitellaan nyt seuraavaksi pois. Ostin eilen Fudgen hopeashampoon jota on paljon kehuttu sekä Four Reasons Silver Mist jätettävän hoitoaineen. Katsotaan mihin päästään näillä vai vaaditaanko hopeisemman sävyn saavuttamiseksi vielä muutakin.

 

 

Teen tarkempaa hiuspostausta kuvien kera kunhan saan ensin sävyn taitettua sellaiseksi kuin haluan. Pitää myös taas opetella meikkaamaan vaalean tukkaan sopivasti ja ostaa vaaleamman sävyinen Anastasia Dipbrow kulmaväri. Eilen tunsin oloni aivan värittömäksi vaikka huulipunakin oli räväkkä. No ehkäpä sekin tästä muutaman kerran jälkeen menee kohdilleen tuokin juttu.

Biorion hiusvitamiini – Väliraportti

8

 

 

Biorion hiusvitamiinin testijakso on siis edennyt jo yli puolivälin, joten ajattelin vähän kertoa mitä tänne kuuluu.

Biorion on odotetusti saanut uusia hiuksia kasvamaan vauhdilla. Siitä todisteena meikkikuva jonka löydät täältä. Kuten kuvasta näkyy hiuksia sojottaa päälaelta ihan kivasti :D Tosin niitä olisi varmasti kasvanut muutenkin koska olen kärsinyt raskaudenjälkeisestä hiustenlähdöstä. Minulla on sellainen tunne, että hiuksia olisi tämän ravintolisän ansiosta lähtenyt tällä kertaa hiukan vähemmän ja ne kasvavat nopeammin takaisin.

Olen myös huomannut tämän vaikuttavan ripsiin. Raskaus aiheutti ripsikadon ja olin hetken jo melko kauhuissani nysäripsieni vuoksi. Melko nopeasti Biorionin aloittamisen jälkeen huomasin kuitenkin selkeää parannusta ripsien kunnossa. Eivät ne ehkä ole vieläkään ihan täysin sellaiset kuin aiemmin, mutta nyt sentään selviän ihan hyvin pelkän ripsivärin avulla, ilman tekoripsiä.

Kynnetkin kasvavat normaalia nopeammin ja kivan vahvoina. Kunnian kynsien hyvästä kunnosta annan jatkuvalle öljyämiselle, mutta kasvuvauhti tulee muualta. Huomasin myös kahden ongelmakynnen parantuneen. Minulla on peukalovarpaan kynnessä toinen reuna kasvanut jo pitkään sellaista heikompaa kynttä joka aina repeää ja katkeaa. Mikään sieni ei siis ole kyseessä vaan ystävällisesti jalalleni tallonut hevonen. Kynsi alkoi tämän kevyen polkaisun seurauksena siis kasvaa rikkinäistä. Edellispäivänä pedikyyriä tehdessäni tajusin yhtäkkiä kynnen olevan täysin ehjä ja heikko kohta on kadonnut.

Tämä olisi saattanut olla sattumaakin, mutta sama on tapahtunut myös peukalosormenkynnelle. Loukkasin sen noin puolitoista vuotta sitten niin ikään hevosen kanssa. Silloin se jäi metallisen tarhanportinlukon väliin ja ainoastaan kynnessä ollut geelaus pelasti tilannetta sen verran, ettei metalli mennyt kynsipedistä läpi. Ikävän mustaksi se muuttui silti ja noin neljäsosa kynnestä irtosi. Kynnen alle muodostui ns. ilmatasku joka keräsi sinne syvälle likaa ja kosteutta. Pidin geelejä vielä pitkään tämänkin jälkeen, joten en huomannut kynnessä mitään outoa sen jälkeen kun irronnut kohta oli kasvanut ja parantunut. Poistettuani geelikynnet havaitsin sen osan kynttä kasvavan pinnastaan helposti halkeavaa ja rikkonaista osuutta. Kynsi näytti siltä kuin se olisi taittunut ja pinta olisi revennyt. Kulma myös taittui katkesi säännöllisesti ja kynteen oli mahdotonta kasvattaa pituutta. Nyt tämäkin ongelma on kadonnut. Kynnen pinta on ehjä ja reuna/kulma on vahva ja kestävä. Tämän uskon olevan Biorionin aikaansaamaa.

Biorion ravintolisän testijaksoa on jäljellä vielä noin puolitoista kuukautta ja mielenkiinnolla odotan jatkuuko ripsien kunnon parantuminen ja hiusten hyvä kasvutahti edelleen.

 

***Biorion saatu ilmaiseksi testattavaksi
 

Lookfantastic Beauty Box – March

0

Aiemmin sanoin etten julkaise postauksia viikonloppuisin, mutta nyt minulla on tulossa niin paljon kivaa näytettävää, että teen poikkeuksen siihen sääntöön. Jos et ole vielä saanut omaa LF Beauty Boxiasi ja et halua spoilaantua sisällön suhteen niin sitten ei kannata lukea tätä postausta yhtään pidemmälle.

 

Ensivaikutelma tästä boksista oli ”Onpa tämä kevyt!”, kun noudin tämän postilaatikosta. Pari viimeistä LivBoxia on hemmotellut painollaan ja niin sitä odottaa vastaavaa joka kerta. Boksin avatessani se myös näytti puolityhjältä koska sisällä olevat tuotteet olivat pienehköjä kooltaan. Laatu kuitenkin korvasi koon tälläkin kertaa. Käytyäni tuotteet läpi olin oikein tyytyväinen ja kaikki tuotteet menevät käyttöön.
Nudestix Magnetic Eye Color in Gilt
Tämä on kaunis kullanvärinen luomiväripuikko. Pikainen testaus kädelle osoitti tämän levittyvän silkin pehmeästi, olevan suhteellisen helposti häivytettävä ja kuivuu kestäväksi. Tämä oli kuitenkin ehkä hiukan liian metallisen kiiltävä minulle. Tykkäsin tästä kuitenkin niin paljon, että ilman muuta kokeilen jos saisin sen toimimaan kauniisti.
Lord & Berry Line/Shade Kajal & Eye Pencil Liner in black
Joulukuun Beauty Boxissa oli saman merkin musta Silk Kajal kynä joka toimikin minulla oikein hyvin. Testailen tätä ja raportoin lisää myöhemmin.
 
Cowshed Lippy Cow Natural Lip Balm
Testailin tätäkin nopeasti ja havaitsin tämän olevan ohutta, öljyisen ja kosteuttavan tuntuista. Tämä saattaisi olla liian kevyt talvikuukausiksi, mutta nyt onkin kevät tulossa joten käyttöön menee tämäkin.
Bliss Fatgirlslim
Jes! Tämä on aivan täydellinen tuote testattavaksi Kauniimpi minä -projektiini. Haluan ensin pudottaa jonkin verran painoani ja sen jälkeen tämä ihoa kiinteyttävä voide pääsee kunnon testiin.
Yllä oleva kuva on muuten täydellinen esimerkki siitä miksi en pidä näiden boksien pakkaamisessa käytettävästä mustasta paperisilpusta. Ei ole kiva joutua putsailemaan uusia ja käyttämättömiä purkkeja ennen kuin niitä on koskaan edes avattu.
Nuxe Nuxellence Detox
Olin iloinen myös löytäessäni boksista tämän iltaisin käytettävän kasvovoiteen. Tammikuun boksissa tuli Nuxe Crème Fraîche de Beauté naamio ja olen käyttänyt sitä säännöllisesti. Odotukset ovat siis korkealla tämänkin suhteen.
Wet Brush Squirts
Tämän pikkuisen harjan sanotaan sopivan täydellisesti märkien hiusten selvitykseen ja niinhän se sopikin. Tämä oli heti laitettava testiin ja harjasin tällä hiukset selväksi pesun jälkeen. Harja selvitti hiukset todella hellävaraisesti ja helposti ilman kivualiasta takkuihin takertumista. Aivan erinomainen hommassaan ja tulen käyttämään tätä jatkossakin. Vaikka tämä toimikin erinomaisesti minun ohuissa, hartiamittaisissa hiuksissani niin epäilen, että juuri tämä malli saattaa olla liian pieni vahvemmille ja pidemmille hiuksille. Tämä täytyykin siis vielä laittaa testiin tyttären hiuksien kanssa.

LivBox – Maaliskuu

0

Maaliskuun LivBox on siis saapunut ja tässä sisältö sekä ensivaikutelmani tuotteista. Jos et halua spoilaantua sisällön suhteen niin älä lue eteenpäin.

 

 

Kuten viime kuun boksi myös tämä oli minulle ihan mieleinen. Minulle uusia tuttavuuksia joita on aina kiva testailla.

Ensimmäisenä paketista pilkisti Bangerhead Fresh Me Up! kuivashampoo alekoodin kera. Testasin tätä pikaisesti ja tuote tuoksui hyvältä, mutta oli jotenkin aivan liian kevyttä. Vaikka pullo lupaileekin tuuheutta hiuksiin, niin en ihan reilusta suihkuttelusta huolimatta huomannut suurta eroa ennen ja jälkeen tuotteen käytön. Testaan tätä ehdottomasti uudelleen, mutta missään nimessä se ei vedä vertoja Batisten XXL Volume kuivashampoolle joka minulla on vakituisessa käytössä.

Lumene Bright Now Vitamin C Shine Control voidegeeli kasvoille löytyi boksista ihan normaalikokoisena. Tämä lupailee hillitä kiiltoa ja supistaa huokosia. Pikainen kokeilu osoitti tämän olevan melko kevyt voide jossa on kivan raikas hedelmäinen tuoksu. Tämä menee kokeiluun meikin alle joku päivä ja tarkempaa analyysia on tulossa siis myöhemmin.

Dove Advanced Hair Series Oxygen Moisture shampoo ja hoitoaine olivat 50 ml matkakokoisissa tuubeissa. Laitoin nämäkin heti testiin. Shampoo oli geelimäistä ja kirkasta, vaahtosi hyvin ja pesi hiukset puhtaiksi. Hiukset jäivät kuitenkin pesun jälkeen omituisen raskaan tuntuisiksi ottaen huomioon, että kyseessä on jo valmiiksi hennoille ja lattanoille hiuksille tarkoitettu tuote. Hoitoaine selvitti latvat tehokkaasti ja jätti hiukset silkkisen tuntuisiksi. Hiukset oli siis helppo kammata selviksi pesun jälkeen. Kuivuttuaan hiukset olivat upean kiiltävät ja silkinpehmeät MUTTA samalla raskaat ja lattanat. Ei siis ihan se odottamani lopputulos. En kaipaa ohuisiin ja kemiallisesti käsittelemättömiin hiuksiini enää lisää lätsäyttävää efektiä, joten näitä tuskin koskaan tulee ostettua täysikokoisina.

Tällä kertaa boksin paras tuote oli mielestäni Rimmel Provocalips 310 Little Minx. Olen jo ehtinyt ostamaan kolme muuta Provocalips sävyä ja tykkään niistä tosi paljon, joten oli iloinen yllätys löytää tästä boksista yksi sävy lisää. Kerrankin kävi myös hyvä tuuri ja boksiin oli eksynyt sellainen sävy, jota minulla ei vielä ollut. Näistä tulossa blogiin juttua myöhemmin.

Nailfix kynsinauhaöljy Yummy Gummy tuoksuisena oli minulle hiukan turha koska vannon Bliss Kiss Pure Nail Oilin nimeen. Tässä on ihana tuoksu ja pullossa on hygieeninen pipetti, joten ehkäpä tätä tulee kuitenkin käytettyä varpaisiin pedikyyrien yhteydessä.

Mukana oli myös kaksi tuoksunäytettä. Calvin Clein Reveal Men tuoksui oman aviomieheni iholla aivan taivaallisen hyvältä ja tätä tulee varmasti ostettua jossain vaiheessa täysikokoinen pullo. Chloé Love Story ei taas ollut ollenkaan minun tuoksuni ja tämä näyte saa lähteä äitini luo. Hänelle se sopii varmasti paremmin. Itse pidän huomattavasti raskaammista ja makeammista tuoksuista.

Kaikenkaikkiaan olen ihan tyytyväinen sisältöön ja oli taas todella kiva löytää boksista värikosmetiikkaakin.

Lookfantastic Beauty Box – Helmikuu

0

Tänään pikainen kurkkaus siihen mitä Lookfantasticin helmikuun Beauty Box pitää sisällään. Jos odottelet vielä omaa boksiasi, etkä halua spoilaantua niin älä kurki sivua enää yhtään alemmas ;)

 

 

Tämä oli kolmas tilaamani LF Beauty Box ja olin tälläkin kertaa ihan tyytyväinen sisältöön. Aiemmista bokseista on tullut mielenkiintoisia ja käyttöön jääneitä tuotteita ja myös tässä boksissa oli kivoja tuotteita joista tiedän jo heti, että ne tulee käytettyä loppuun. Kivana yllätyksenä myös se, että tällä kertaa boksissa ei ollut mitään ravintolisää/vitamiinituotetta. En ole ollut niistä kovin innostunut ja mieluummin haluan kosmetiikkaboksini sisältävän ainoastaan kosmetiikkaa.

 

 

Moroccanoil Treatment (for all hair types) 25 ml

Moroccanoil on minulle tuttu ja säännöllisessä käytössä oleva tuote. Vanha pulloni on jo lähes tyhjä, joten tämä tuli oikein sopivaan aikaan. Hiuksieni latvoissa on vielä muutama sentti vaalennettua/käsiteltyä hiusta jäljellä ja se osa kaipaa siloittelua ja hoitoa. Uuden ison pullon ostaminen olisi kuitenkin ollut tuhlausta sillä en olisi saanut sitä käytettyä loppuun. Luulenkin että siinä vaiheessa kun tämä pikkupullo on käytetty on myös aika leikata hiuksista ne viimeisetkin kemiallisesti käsitellyt osuudet pois. Sen jälkeen minulla onkin oman värinen ja täysin käsittelemätön tukka ja sen hoitoon Moroccanoil on liian raskasta tavaraa.

 

Monu Illuminating Primer 20 ml

Tämä on minulle merkkinä uusi ja mielenkiinnolla laitan tämän primerin testiin. Pikainen kokeilu kädelle ja poskelle paljasti tuotteen olevan valkoista ja reilusti valoa hohtavaa. Ihon pinta ei jäänyt silikonisen tuntuiseksi vaan jopa hieman tahmeaksi. Tästä tulossa oma arvostelunsa myöhemmin.

 

Korres Citrus Little Body Milk 50 ml

Pidän Korresista merkkinä ja olen aiemmin kokeillut heidän tuotteitaan hyvällä menestyksellä. Tämä vartalovoide jää kuitenkin minulta käyttämättä ja testaamatta todella miehekkään ja voimakkaan tuoksun vuoksi. En voi kuvitella levittäväni tätä edes sääriini koska sieltäkin asti tuoksu kuitenkin leijailisi nenääni. Tämä menköön miehelleni joka käyttää sen luultavasti käsirasvana. Tuoksu ei siis ole huono, ainoastaan minun nenääni liian miehekäs omalla ihollani käytettäväksi.

 

Dr PawPaw Original Balm 10 ml

Tämän erittäin rasvaisen tuntuisen voiteen mainitaan sopivan huulille, iholle, hiuksille, kynsinauhoille ja kynsille. Kuulostaa siis siltä, että tätä voit levittää lähes mihin tahansa kuivaan kohtaan vartalossasi. Testasin tätä pikaisesti huulirasvana sekä kynsinauhavoiteena ja niissä tehtävissä tämä toimikin erinomaisesti. Tässä saattaakin olla sellainen tuote jota tulee ostettua uudelleen kunhan tämä tuubi on ensin käytetty loppuun.

 

Erno Lazzlo Sea Mud Deep Cleansing Bar 17 g

Tämä vaikuttaa erittäin mielenkiintoiselta tuotteelta. LF:n sivut sanovat tämän kuorivan ja puhdistavan kasvojen ihon epäpuhtaudet, kuten mustapäät poistamatta kuitenkaan ihon omaa luonnollista rasvaa. Käyttöohjeena on kastella saippuapala ja sen jälkeen hellästi hieroa sillä kasvojen ja kaulan ihoa. Lopuksi huuhdellaan vedellä. Tämä menee ehdottomasti testiin mahdollisimman pian ja saattaapa tulevaisuudessa olla tästäkin tulossa ihan oma erillinen arvostelunsa.

 

Bellapierre Cosmetics Natural Lip Liner No. 01

Tämän huultenrajauskynän pakkauksessa lukee tuotteen olevan ”Made with 100% minerals and botanical extracts” ja LF:n sivut lupailevat jopa vedenkestävää pysyvyyttä. Kuulostaa mielenkiintoiselta, mutta valitettavasti kynän väri on ruskea ja jää näin ollen ainakin huultenrajauskynänä luultavasti käyttämättä. Saatan kuitenkin ihan uteliaisuuttani testata tuon vedenpitävyys/pysyvyys väitteen.

LivBox – Helmikuu

0

Tilasin pitkästä aikaa LivBoxin. Viime vuonna tilasin kolme boksia ja ne eivät kiinnostaneet sisällöiltään niin paljon, että olisin jatkanut tilausta. Nyt kuitenkin päätin antaa boksille uuden mahdollisuuden ja tilata sitä ainakin muutaman kuukauden verran. Tämän helmikuun boksin perusteella olenkin ihan tyytyväinen päätökseeni ja boksi oli oikein mieluinen.

 

Itseäni eniten kiinnostanut tuote oli Lumenen uusi meikkivoide. Meikkivoiteet näissä bokseissa voivat usein mennä sävyn puolesta pieleen, mutta tällä kertaa sekin osui ihan nappiin ja tuote pääsee normaaliin käyttöön. Pikainen testaus pohjustamattomalle iholle jätti positiivisen vaikutelman. Meikkivoide oli ohutta, hyvin levittyvää ja erittäin riittoisan tuntuista. Ihon pinta jäi mataksi, mutta kuulaaksi ja luonnolliseksi. Peittoa oli sen verran, kuin kevytmeikkivoiteelta voi odottaa ja se riitti minulle. Tästä tulossa tarkempi arvostelu kunhan ehdin muutaman kerran tätä käyttämään.

Toinen kiva tuote oli Nivean 3-in-1 Micellar Cleansing Water. Miselliveden hankinta on jo pitkään ollut mielessä, mutta joka shoppailureissulla olen unohtanut sen ostaa. Olikin iloinen yllätys löytää ihan myyntikokoinen pullo tästä boksista.

Eucerinin In-Shower Body Lotion on myös mielenkiintoinen tuote. Tämä saattaakin olla minulle ihan täydellinen koska usein suihkun jälkeen jää kosteusvoide levittämättä vartalolle koska minulla ei yksinkertaisesti ole aikaa odotella voiteen imeytymistä.

Fructiksen Densify Lengths Plumber seerumista minulla ei vielä ole oikeastaan tuntemuksia suuntaan tai toiseen. Tämä menee testiin seuraavan hiustenpesun jälkeen.

Paesen luomiväri oli ainut vähän plääh tunteen aiheuttanut tuote. Värinsä puolesta saattaisi käydä myös kulmien meikkaukseen tai varjostuksiin (sävy Kashmir). Jos näin on napille löytyy käyttöä ja jos ei, niin se saa löytää uuden kodin vaikka äitini meikkipussista.

Lisäksi boksissa oli Iberon ihan hauskan näköinen koru ja ruutu.fi alekuponki. Minikokoiset näytteet loistivat tällä kertaa poissaolollaan ja se on hyvä juttu!

Kaikeankaikkiaan oikein kiva boksi! Nyt innolla testailemaan saapuneita tuotteita ja odottelemaan ensi kuun boksia :)

Tavoitteena pysyvästi parempi tukkapäivä

0

Näitä pakkauksia on tainnut jo ainakin parissa muussakin blogissa näkyä ja sama testaus on menossa täälläkin. Kyseessä on siis uusi helmikuussa myyntiin tuleva Biorion ravintolisä/hiusvitamiini jonka testiryhmään pääsin myös mukaan LivBoxin kautta. Tämän testaus ei olisi voinut osua parempaan ajankohtaan sillä tällä hetkellä kärvistelen raskaudenjälkeisen hiustenlähdön kourissa. Käyn tätä sulkasatoa läpi jo kolmannen kerran, mutta edelleen tulee henkäistyä kauhusta katsoessa sitä päästä irtoavaa hiusmäärää esim. pesun jälkeen. Minullahan on kynsien ja kulmakarvojen lailla myös ohuet hiukset, joten tälläiseen karvanlähtöön ei olisi oikein varaa.

En usko tämän vaikuttavan hiusten irtoamiseen paljoakaan, mutta toivon tämän kuitenkin vauhdittavan hiusten takaisinkasvua. Jos tuote myös lyhentää hiusten irtoamisaikaa joka yleensä on ollut vähintään neljä kuukautta, niin olen enemmän kuin tyytyväinen jo siinä vaiheessa. Ajattelin ottaa nyt ennen kuvan päälaelta josta hiukset ovat jo ohentuneet ikävästi. Seuraavat kuvat otan kahden ja neljän kuukauden käytön jälkeen.

 

 

Olen nyt kasvattanut omaa hiustenväriä takaisin jo lokakuusta 2013 eli vaalennukset/hiustenvärjäys ei tule vaikuttamaan tähän testiin. Ainut sävytys tapahtuu sävyttävällä hoitoaineella tai hoitsikkaan sekoitetulla suoravärillä jolla pyrin taittamaan omaa sävyä tuhkaisemmaksi.

Nyt peukut pystyyn siellä ruutujen takana, jotta tämä hiusvitamiini tehoaisi toivotulla tavalla ja saisin hiukset taas kunnon kasvuun!

 

Uusi hiusväri

0

Pikapikapostaus tähän väliin koska halusin näyttää teille uuden hiusvärini. Päätin etten ole liian vanha leikkimään hiusväreillä. Sekoittelin Crestolin Color Gloss värejä ja lopputuloksen näette kuvassa!

Viikonlopun aikana luvassa uutta Color Clubia, Lynnderellaa ja yksi syksyn uusista IsaDora Color Crush sävyistä, joten käykääpä kurkkimassa niitäkin postauksia :)

 

 

Kirjoittaja RiaG
Kategoriat Hiukset

Desert Essence Coconut shampoo ja hoitoaine

0

Olen jo hetken aikaa ajatellut laajentaa blogiani käsittelemään muutakin kosmetiikkaa kuin vain kynsilakkoja. Kynsistähän tämän blogin tarina on alkanut ja niissä säilyy pääpaino jatkossakin. Olen kuitenkin ennen kaikkea kosmetiikkafriikki ja minulla on välillä mielessä muitakin jutunaiheita kuin kynnet.

Tällä kertaa siis hiustuotepostaus. Vaalensin hetken aikaa sitten hiukseni 4 asteisista ruskeista platinanvaaleiksi ja on sanomattakin selvää, että hiukset hiukan kärsivät, joten nyt pitääkin käyttää hoitavia, hyviä tuotteita jotta hiukset pysyvät kiiltävinä. Tämän hetkiset suosikkini ovat iHerb nettikaupasta ostamani Desert Essence Coconut shampoo ja hoitoaine. Päänahkani ei siedä oikeastaan ollenkaan silikonia ja käytänkin poispestävinä tuotteina ainoastaan silikonittomia tuotteita. Jätettävissä silikonia sen sijaan saa ja pitääkin olla.

Shampoo pesee hiukset narskuviksi, jopa takkuisiksi. Hoitoaine kuitenkin selvittää ne tehokkaasti jo levitysvaiheessa ja hiukset tuntuvat huuhtelun jälkeen täysin selviltä ja silkkisiltä. Shampoo on koostumukseltaan geelimäistä ja vaahtoaa hyvin. Hoitoaine taas on ihanan paksua ja kermaista. Molemmissa on melko voimakas kookoksen tuoksu. Itse pidän kookoksentuoksusta paljon, mutta jos itse et tykkää siitä tai kovin makeista tuoksuista niin saattaa olla parempi jättää nämä tuotteet väliin. Tosin tuoksu ei tunnu kovin pysyvästi jäävän hiuksiin pesun jälkeen.

Näiden lisäksi käytän erittän kosteuttavaa hoitoainetta sekä keratiinihoitista. Jätettävistä tämänhetkinen suosikki on Moroccanoil.

Mitkäs ovat teidän suosikkituotteita ja onko teillä hyviä tuotevinkkejä käsitellyille hiuksille?

 

 

 

 

 

Hiusten oma väri

0

Lupasin aiemmin ottaa kuvaa hiusten oman värin kasvatusprojektista ja tässä se on. Koska auringonpaisteella ei meitä ole pahemmin täällä viime aikoina siunattu, niin kuva on otettu ihan sisällä. Aika todenmukainen sävy silti on. Tyvessä noin 10 cm omaa väriä ja se liukuu ihan kivasti tuohon vaalennettuun/värjättyyn latvaan ilman selkeää rajaa. Raidat päälliosassa ovat auringon kesän aikana haalistamia, ei vaalennuksen tulosta.

Nyt vaan olisi tarkoitus kasvatella sellaista A-linjaista polkkaa :)

 

 

Kirjoittaja RiaG
Kategoriat Hiukset